Taiteen tekeminen ryhmässä haastaa ja palkitsee

Erilaiset taiteelliseen ilmaisuun perustuvat ryhmät ovat monelle tuttu työtapa kulttuurisessa nuorisotyössä. Itsellänikin kulttuurituottajataustaisena nuorisoalan tekijänä on paljon kokemusta niiden vetämisestä. Kulttuurin ja ilmaisun tärkeydestä puhutaan paljon, myös nuorten kohdalla. Parhaimmillaan tällaisessa toiminnassa mukana oleminen tarjoaa nuorelle jopa elämää mullistavia kokemuksia – mutta mistä niissä on tarkemmin tarkasteltuna oikein kyse?

Tämän kysymyksen ympärillä päädyimme käymään keskustelua vanhojen kollegoiden Jenni ja Jussi Hernelahden kanssa. Yhteisestä pohdinnastamme syntyi tämä artikkeli. Jussi toimii nykyisin työvalmentajana Liedon kunnan mediapajalla ja Jenni puolestaan työskentelee asiantuntijana Humakissa. Kaikilla meistä on pitkän linjan kokemus nuoriso- ja kulttuurityöstä ja lisäksi Jenni on kirjoittanut osana yhteisöpedagogin yamk-opintojaan opinnäytetyön työttömien nuorten kokemuksista teatteripajoihin osallistumisesta. Lähtökohdat tälle keskustelulle olivat siis varsin herkulliset.

Nuorten ajatuksia toiminnassa olemisesta

Löysimme monenlaisia ilmaisuja kuvaamaan sitä antia, jota ohjaajina olemme nähneet nuorten saavan erilaisissa kulttuurisen nuorisotyön ryhmissä. Puhuimme rohkaistumisesta, itsetunnon vahvistumisesta, ajattelun laajentumisesta ja itsevarmuudesta lähteä tavoittelemaan omia unelmia. Ympärillä oleva, tukea tarjoava ryhmä on ehdottomasti yksi avaintekijä näihin nuoren kasvun ja oivalluksen kokemuksiin. Kun uskaltautuu heittäytymään taiteelliseen ilmaisuun ryhmässä niin siinä tilanteessa on jotain erityislaatuista, joka avaa mahdollisuuksia syvempään kokemukseen kuin monissa muissa kohtaamisissa olisi mahdollista. Jennin opinnäytetyötä varten haastatellut nuoret sanoittavat näitä asioita hienosti, alla muutama heiltä poimittu lainaus:

”Ette edes tajua kuinka paljon tää kaks viikkoa vaikutti muhun. Ja auttoi enemmän mua ku lääkärit tai muut ikinä. En oo uskaltanu ikinä avautua tällä tavalla.”
”Mä pääsin pois kotoa ja sain rytmin elämään, et mihin aikaan herätään ja milloin ollaan jossain. Ja sit mennään kotiin ja on vapaa-aikaa. Se oli se rytmi ja ihmiset, ja pääsi puhumaan ja niinku testaamaan itteensä tosi paljon. Mä sain itteeni oikeen kunnolla niskasta kiinni. Ja sit mä päätinkin, et mä jatkan tuol (nuorten työpajalla), ja siit lähti sit kaikki koulujutut ja muut. Et siitä se mul ainakin lähti. Ja mä luulen, et aika monel muullakin. Se oli niinku itsensä löytämistä ja käännekohta elämässä. Siit lähti sit vähän niinku kaikki parempaan suuntaan.”
”Tavallaan se kohotti itsetuntoa, koska sä oot siinä sen ryhmän kanssa ja te teette jotain ehkä hiukan merkityksellist. Ja totta kai se kohottaa itsetuntoa, et sä saat lopputulokseks jotain, mitä ihmiset mukamas kehuu tai kyl sitä tosi moni kehu.”

Nämä nuorten ajatukset avaavat hyvin sitä, kuinka valtavan merkitykselliseksi he ovat kokeneet toiminnassa mukana olemisen. Samalla korostuu se, ettei kyse ole pelkästään omasta kokemuksesta ja tekemisestä, vaan nimenomaan ryhmällä on suuri merkitys. Juuri oikeanlaisen tekemisen otteen ja ilmapiirin luominen ryhmän sisälle onkin ohjaajalle tärkeimpiä haasteita.

Henkilökohtaiset kasvumatkat keskiössä

Ohjaajan tehtävä on kannustaa ja rohkaista nuoria ylittämään itsensä. Vaatii ammattitaitoa ja pelisilmää tunnistaa, miten kukakin ryhmän jäsen pystyy epävarmuudestaan ja ennakkoluuloistaan huolimatta haastamaan itseään ilman, että ajautuu kuitenkaan liian syvälle epämukavuusalueelle. Esimerkiksi teatterin tekemiseen liittyy syviä tunnetiloja ja ohjaajan täytyy ymmärtää, milloin antaa tilaa keskustelulle tai rytmittää tekemistä kevyemmillä harjoituksilla tai selkeillä tauoilla. Nuoret on myös helpompi innostaa mukaan, kun ohjaaja itsekin on tekemisestä kiinnostunut ja pystyy heittäytymään, vaikka säilyttääkin koko ajan ammattimaisen ohjaajuutensa.

Ohjaajan onnistuessa ryhmästä muodostuu parhaassa tapauksessa oma tiivis maailmansa, jonka sisällä nuoret auttavat toisiaan onnistumaan. Tässä vaiheessa esimerkiksi näytelmän tekemisestä tulee voimakkaasti yhteinen asia ja nuorten oma toimijuus nousee esiin, kun he aktiivisesti miettivät esimerkiksi roolivaatteita tai rekvisiittaa. Ryhmän kannustuksen myötä nuoret myös usein intoutuvat kasvattamaan omaa osallistumistaan ja esimerkiksi alun perin ainoastaan roudariksi mukaan lähtenyt nuori saattaakin rohkaistua myös näyttelemään.

Nämä nuorten kokemat henkilökohtaiset kasvumatkat ovat tietysti aina ohjaajan näkökulmasta keskiössä eikä toiminnassa tärkeintä saa olla tuloksena syntyvä lopputuotos – oli se sitten näytelmä, lyhytelokuva tai vaikkapa taideperformanssi. Olemme kuitenkin käytännössä huomanneet, että nuorten on helpompi motivoitua, kun tekemisellä tähdätään tosissaan johonkin sopivan kunnianhimoiseen tavoitteeseen. Esimerkiksi näytelmää lähdetään valmistelemaan sillä ajatuksella, että se myös esitetään. Alusta saakka tosissaan tekeminen mahdollistaa nuorten itsensä haastamisen ja sen myötä myös isot onnistumisen kokemukset. Intensiivisen yhdessä tekemisen prosessin päätteeksi hienosti putkeen mennyt esitys jää takuuvarmasti niin nuorten kuin ohjaajankin mieleen jopa loppuelämäksi.