NuorisotyöArtikkeli julkaistu numerossa 1/2022
Olin taannoin mukana eräässä Istanbulissa pidetyssä seminaarissa, jonka aiheena oli nuorisotyöttömyys Euroopassa. Tapahtuma esitteli kansainvälisesti ja monipuolisesti eri tahojen näkemyksiä aiheeseen. Mukana oli edustajia niin koulutussektorilta, viranomaisista, poliittisista päättäjistä kuin työnantajina toimivista yrityksistäkin. Totta kai myös nuorisotyö oli paikalla.
Selvä piirre Turkin helteissä käydyissä keskusteluissa oli, että eri osapuolet näkivät nuorisotyöttömyyden kiireellisenä ongelmana, johon olisi saatava ratkaisuja. Toisaalta oli kuitenkin epäselvää, että mille taholle vetovastuu ratkaisusta kuuluisi. Erityisesti eteläisemmän Euroopan maista, joissa työttömyystilastot olivat hurjissa lukemissa, kuului joitakin puheenvuoroja, että nuorisotyöntekijöiden tulisi ohjata tapaamiaan nuoria työllistymään. Näiden puhujien mielestä työllistymisen esteiden poistaminen oli yhteiskunnan näkökulmasta nuorisotyön tärkein tehtävä.
Näihin kommentteihin kuultiin myös vastaväitteitä, joista moni suomalainen nuorisotyöntekijä olisi varmasti samaa mieltä. Niiden mukaan nuori pitäisi voida kohdata ilman, että häntä patistettaisiin heti töihin. Yhdessä puheenvuorossa kysyttiin, että jos lukuisat viranomaiset jo tapaavat nuorta ja keskustelevat työllistymiseen liittyvistä asioista, niin eikö nuorisotyön tarkoitus ole joku ihan muu. Tästä kumpusi omaan mieleeni kysymys, joka jäi sinne pyörimään pitkäksi aikaa: mikä se nuorisotyön tarkoitus tarkalleen on ja miten me kuvailisimme sitä?
Nykyinen työni liittyy nuorisotyön kehittämiseen ja sen vuoksi olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa, joiden tehtävä on ohjata nuorta erilaisissa palveluissa: sosiaaliohjaajien, työ- ja yksilövalmentajien, opojen, kuraattorien, te-palveluiden työntekijöiden ja niin edelleen. Nämä ammattilaiset auttavat nuoria erilaisissa haasteissa, muun muassa työllistymiseen, sosiaaliseen vahvistamiseen, päihteisiin, mielenterveyteen ja talouteen liittyen. Valitettavan usein heidän työhönsä kuuluvat kova kiire, suuret asiakasmäärät sekä pienet resurssit.
Keskustelin erään kollegan kanssa, joka on työskennellyt kauan nuorten palveluohjauksen parissa. Hän kuvaili uupuneesti loputtomia palavereja, joissa keskustellaan suurella joukolla erilaisista palvelujärjestelmistä, toimintamalleista ja strategioista. Olen itsekin istunut sellaisissa tapaamisissa yhteenlaskettuna varmasti kovin monen vuorokauden verran. Olimme kollegan kanssa yksimielisiä siitä, että toisinaan noissa kokouksissa yksittäinen järjestelmässä kulkeva nuori tuntuu kovin kaukaiselta. Pahimmillaan palvelut tuntuvat muotoutuvan lähes tehdasmaiseksi liukuhihnaksi: pieniksi lokeroiksi, joissa nuori tavataan mahdollisimman tehokkaasti ennen kuin lähetetään kohti seuraavaa lokeroa.
Lukuisat palvelumme tuottavat nuorille paljon hyviä asioita. Helposti käy kuitenkin niin, että kun keskitymme liikaa omiin järjestelmiimme ja toteuttamaan palveluita paperille piirretyn lokeromallin mukaisesti, me ohitamme jotain olennaista: kohtaamisen. Tomi Kiilakoski käsitteli kohtaamisen teemaa Puheenvuoro kirjoituksessaan edellisessä Nuorisotyö-lehden numerossa. Hän totesi kohtaamisen olevan erityisesti nuorisotyölle tärkeä käsite, jolla myös luodaan eroa nuorisotyön ja muiden toimintojen välille. Kohtaamisen ajatuksella halutaan tuoda esiin, että nuoreen luodaan nuorisotyössä erityinen ja arvostava, henkilökohtainen ammatillinen suhde.
Kohtaamista on hankala määritellä täsmällisesti, mutta itse miellän sen edellyttävän riittävästi aikaa ja tilaa keskustelussa, jotta nuori voi vakuuttua minun olevan ihan aidosti kiinnostunut hänen asioistaan ja ajatuksistaan. Yhdistän mielessäni kohtaamiseen myös nuoren elämän tarkastelun kokonaisvaltaisesti. Vaikka tapaamisen tarkoitus olisi vaikkapa jostain tietystä haasteesta keskusteleminen, tulee kohdatessa olla mahdollisuus myös jutella nuoren elämästä muuten. Mitä hänelle kuuluu? Mistä hän on viimeksi innostunut? Entä mikä huolestuttaa juuri nyt?
Epävarmuuden ja erilaisten haasteiden kanssa elävillä nuorilla on valtava tarve tulla kohdatuiksi. Minun mielestäni meidän kaikkien nuorten palveluissa työskentelevien tulisi ottaa kohtaaminen oman työmme tavoitteeksi – ei suinkaan vain nuorisotyön. Monissa työtehtävissä tämä on tietysti valitettavan haastavaa. Esimerkiksi viranomaisen roolissa mahdollisuudet vuorovaikutukseen voivat olla kapeat tai pienet resurssit suhteessa suuriin asiakasmääriin voivat rajoittaa tapaamisia. Suuri vaikutus on kuitenkin sillä, näkeekö työntekijä itse kohtaamisen tärkeänä osana työtään. Joskus meillä on taipumus mennä piiloon lokeromaisiksi rakennettujen ammattiroolien ja palvelujärjestelmien taakse, jolloin meidän on itse otettava askel kohti kohtaavampaa työotetta. Se on merkityksellisintä, mitä voimme nuorille tarjota.
Pohdin edelleen vastausta Turkissa mieleen juolahtaneeseen kysymykseen nuorisotyön tarkoituksesta. Olen sitä mieltä, että se on juuri kohtaaminen. Monet nuorten haasteista – esimerkiksi työttömyys – saattavat olla ikäviä yhteiskunnallisia haasteita, mutta nuoret ehdottomasti tarvitsevat niitä tahoja, jotka keskittyvät kohtaamaan heidät sellaisena kuin he ovat, ilman liian tiukkaa agendaa. Kohtaamisen ei kuitenkaan tulisi olla pelkästään nuorisotyön erityistehtävä eikä mikään taho yksin ole vastuussa nuoriin liittyvien haasteiden ratkaisemisesta. Jos kohtaaminen saataisiin läpileikkaamaan koko meidän yhteiskuntaamme ja kaikkia nuorten palveluja, se saattaisi hyvin olla se ratkaiseva avain niin nuorisotyöttömyyden kuin monen muunkin haasteen ratkaisemiseksi.
Antti Rantaniva
Projektipäällikkö
Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk
Esa Linna
