Kuva: Susanna Mäkinen. Puuvillan kauppakeskuksen lavalla keskustelivat, toisiaan kuuntelivat ja ideoita innovoivat yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija ja artisti Juho Kurjonen (Purso) (vas), Jyväskylän yliopiston kehitysjohtaja Jarkko Pirkkalainen, Kokemäen kaupungin etsivä nuorisotyöntekijä Tiia Laine, kansanedustaja Bella Forsgrén (vihr.) sekä vaiheikkaan koulu- ja urapolun kulkenut yrittäjä, puhuja ja seikkailija, ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson.
Kesän 2022 SuomiAreenalla Porissa Humakin teemana oli nuoret, koulutus ja työllisyys. Tulevan kesän teemana ovat nuoret, osallisuus ja demokratiakasvatus. Tilaisuudet Porissa ovat avoimia ja maksuttomia. Ja jos ei pääse paikalle, voi katsoa kaikki keskustelut suorana tai tallenteena MTV Katsomossa.

Nuoret, koulutus ja työllisyys SuomiAreenalla

Euroopan nuorisotyön teemavuonna

Porissa viime viikolla järjestetyn SuomiAreena-tapahtuman toteuttivat yli 220 erilaista organisaatiota ja toimijaa. Humak ja Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilua tukeva OsaajaKS-palveluketju olivat menossa mukana järjestäen keskustelutilaisuuden otsikolla ”Koulutuksella nuori töihin – totta vai turha toive?”. Porin kaupungin nuorisopalvelut antoivat Humakille ja OsaajaKS-palveluketjun ohjelmaan tärkeän paikallistuen.

Keskustelutilaisuuden yleisön suusta siepattuja kommentteja olivat: Niin asiaa. Erilainen ja siksi pysähdyttävä. Onneksi nuoret keskiössä. Valitettavan harvinaista, että nuoria mukana. Kuplivan virkistävä keskustelu. Tällaista uudestaan.

Humakin koulutusjohtaja Päivi Marjanen tiivistää päivän hyvät tunnelmat: ”Meillä oli loistavasti kerätty panelistien joukko, ja heidän erilaiset tulokulmansa tähän tärkeään asiaan täydensivät hienosti toisiaan. Oppilaitokset tekevät ilmeisen vähän tämän tyyppistä vaikuttajaviestintää, mutta oppilaitosten roolia varmaan pitäisi lisätä. Erityisen arvokkaana pidän verkostoitumista ja viestimistä poliittisille vaikuttajille.” Marjasen kanssa keskusteluissa kansanedustaja Bella Forsgrén (vihr.).

Nuoren vahvuudet esille

Nuorisonohjaaja Elina Peura Porista tiivistää tunnelmat näin: ”Torstain SuomiAreenasta jäi todella hyvät fiilikset. Paneelin aihe oli nuorisotyön näkökulmasta merkittävä ja ajankohtainen. Nuorten koulu- ja urapolku alkaa rakentua jo varhaisessa vaiheessa ja nuorten kanssa työskennellessä nämä teemat ovat esillä lähes päivittäin. Paneelissa keskusteltiin aiheesta useammasta eri näkökulmasta ja tämän kaltaista keskustelua kaivattaisiin yhteiskunnassa paljon lisää. Varsinkaan paneelissa esiin tuotua nuorten hyvinvoinnin tukemisen ja vahvuuksien esiintuomisen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Vaikka nuorisotyö onkin jo monessa mukana ja hyvin verkostoitunutta, vaikuttajaviestintää toivotaan aina lisää. Eri toimijoiden yhteistyö tapahtuu usein kuntarajojen sisällä ja valtakunnallisen vaikuttajaviestinnän lisääminen antaa puolin ja toisin lisää arvokkaita näkökulmia ja mahdollisuuksia työn kehittämiseen.”

Puuvillan kauppakeskuksen runsas yleisö keskittyi kuuntelemaan, kun tilaisuuden juontaja, nuori yrittäjä ja artisti Fanny Saarelainen (Fannzu) aloitti keskustelun omalla biisillään. Kaikkiaan tapahtuman järjestelyissä toimivat tärkeässä roolissa työntekijät Porin kaupungin nuorisopalveluista sekä Tiia Laine Kokemäeltä. ”Tapahtuman jälkeen fiilikset ovat loistavat. Suomi Areena on suurin yhteiskunnallinen tapahtuma ja on valtava kunnia saada olla mukana. Toivon jatkossakin nuorisotyössä vaikuttajaviestintää ja viestintää ylipäätään. Tärkeää on vain pohtia, mitkä väylät tavoittavat myös nuoret parhaiten”, pohtii Laine.

Lisää julkista keskustelua nuorisotyöstä ja -kasvatuksesta

Etsivä nuorisotyöntekijä Saija Paronen Tampereelta: ”SuomiAreenan ohjelma Koulutuksella nuori töihin – totta vai turha toive? oli todella mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Panelistit oli koottu eri-ikäisistä, koulutus- ja työtaustaisista henkilöistä, jotka toivat keskusteluun monitasoisuutta ja mielenkiintoista vuoropuhelua. Keskustelu herätti tunteita ja ajatuksia. Keskustelijat toivat esille omista näkökulmistaan ja kokemuksistaan käsin mitä tarvittaisiin, jotta jokainen nuori löytäisi oman polkunsa. Oli ilahduttavaa huomata, että kohtaamisen ja kuuntelemisen sekä vahvuuksien etsimisen ja niissä tukemisen lisäksi nostettiin esille nuorisotyön ja -kasvatuksen tärkeyttä. Unohtamatta nuorisotyön ja -kasvatuksen riittäviä resursseja ja rahoituksia. Tällaista julkista keskustelua ja vaikuttamisviestintää tarvitaan ehdottomasti lisää nuorisotyön kentälle. Nuorisotyön ja -kasvatuksen yksi tavoitteistahan kohtaamistyön sekä ohjaamisen ja kasvatuksen lisäksi on myös vaikuttamistyö ja nuorten elinolojen sekä asioiden esiin nostaminen. Ennen kaikkea, ei nuorten puolesta puhumalla, vaan mahdollistamalla myös nuorten äänten esille pääsemisen. Kaikenlainen asiantuntijaviestintä on tärkeää. Ainoastaan osallistumalla keskusteluun voidaan vaikuttaa myös nuoria koskeviin päätöksiin ja mahdollisesti toivottuihin lopputuloksiin.”

”Toimme mielestäni virkistävän erilaisen, rennon ja meidän näköisen keskustelutilaisuuden osaksi SuomiAreenaa, jossa nuorten asiat nostettiin keskiöön. Nuorten koulutuspolut ja työllistymisen haasteet ovat oikeastaan aina ajankohtaisia asioita”, pohtii lehtori Eeva Mäntylä ja kiittää Porin nuorisoalan ammattilaisia Elina Peuraa, Juha-Matti Jaakkolaa sekä Maha Bouazizia järjestelyavusta. ”Järjestimme oikein onnistuneet etkot Puuvillan kauppakeskuksen nuorisotiloissa.”

Alan ammattilaiset roolimalleina myös vaikuttajatyössä

Hattulan Etsivä nuorisotyöntekijä Marjo Niittymäki Urjalasta: ”Fiilikset on tosi hyvät ja melkein harmittaa, että olin paikan päällä vain yhden päivän. Tunnelma tempaisi heti mukaansa ja asiantuntijapuheenvuorot olivat inspiroivia. Osallistuin aktiivisesti myös nostamalla keskustelunaiheita esiin Twitterissä. Nuorisolain tavoitteena on edistää nuorten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja oikeuksien toteutumista, edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. Olemalla itse aktiivisia vaikuttajia, toimimme roolimallina nuorille sen lisäksi, että edistämme nuorisolain mukaisia tavoitteita.”

”Nuoret ja nuorisoala ansaitsee SuomiAreenan kaltaisen huomion ja me vaikuttajat pystymme tuomaan sitä huomiota”, kertoo paneelin jälkeen Juho Kurjonen, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Purso. ”Ohjelmaosuuden jälkeen oloni oli helpottunut ja itsensä ylittänyt fiilis! Oon tosi ylpeä itsestäni ja meidän keskustelusta”, kertoo Juho vierellään ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson sekä etsivä nuorisotyöntekijä Tiia Laine.

Ennaltaehkäisevällä nuorisotyöllä mukaan

Opettajien kouluttaja Anu Utter Tampereelta: ”SuomiAreenan jälkeen tunnelmat olivat erittäin hyvät! Seuraamani keskustelu herätti vahvoja tunteita varsinkin siitä, miten me voimme mahdollistaa nuorille innostava työelämä. Se, mikä keskustelusta jäi vahvana mieleen, oli kohtaamisen merkitys ja nuoren vahvuuksiin panostaminen. Työelämä ja suhtautuminen työhön on muuttunut. Tulevaisuudessa on ammatteja, joista emme vielä tiedä. Tuntuu, että enää ei riitä se, että opiskelet yhden ammatin ja teet siitä elämänuran. Tänä päivänä osaamista on päivitettävä jatkuvasti, mikä on toisaalta hyvä ja toisaalta hyvin kuormittavaa. Kaiken kaikkiaan, ensi vuonna ehdottomasti osallistun uudestaan ja useammaksi päiväksi. Tällaista vaikuttamista lisää, sillä välillä tuntuu, että nuorisotyöstä tiedetään vai pieni murto-osa siitä, mitä kaikkea työ pitää sisällään. Mielelläni näkisin keskustelua nuorisotyöstä ennaltaehkäisevästä näkökulmasta. Tämän työmuodon näkyväksi tekeminen ja siihen panostaminen on mielestäni todella tärkeää.”

Puuvillan kauppakeskuksen lavalla keskustelivat, toisiaan kuuntelivat ja ideoita innovoivat yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija ja artisti Juho Kurjonen (Purso) (vas), Jyväskylän yliopiston kehitysjohtaja Jarkko Pirkkalainen, Kokemäen kaupungin etsivä nuorisotyöntekijä Tiia Laine, kansanedustaja Bella Forsgrén (vihr.) sekä vaiheikkaan koulu- ja urapolun kulkenut yrittäjä, puhuja ja seikkailija, ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson. Kuva: Susanna Mäkinen

Ohjelman voi katsoa vielä tallenteena ja käyttää vaikkapa vaikuttamistyössä, kokouksissa ja opetuksissa täältä.

Lisää kuvia ja tarinaa etkoista sekä ohjelmaosuudesta löydät täältä.

MTV ja Porin kaupunki ovat järjestäneet SuomiAreenan jo 16 kertaa. Lisää maamme suurimmasta puhefestivaalista löydät täältä.

Teksti: Maarit Honkonen-Seppälä, Humakin lehtori ja yksi Humakin edustaja OsaajaKS-palveluketjussa.

Kuvat: Maarit Honkonen-Seppälä, jos ei toisin mainita.

Jaa