Kelpaanko mä? – sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kokemukset rippikoulusta

Rippikoulu on tärkeä osa suomalaista nuorisokulttuuria. Pääasiassa nuoret ovat erittäin tyytyväisiä rippikouluun, mutta sukupuolivähemmistöjen kokemuksessa on vielä parantamisen varaa.

”Rippikoulu on ihmiselämän parasta aikaa”, totesi eräs nuori muutama vuosi sitten Ylen tv-haastattelussa. Samansuuntaisia kommentteja kuulee usein nuorilta, jotka ovat osallistuneet rippikouluun. Yhteisöllisyys, uudet kaverit, jatkuva kehittäminen, isoset ja turvallinen ilmapiiri ovat muutamia avaintekijöitä rippikoulun suosioon Suomessa. Rippikoululla on vahva asema osana suomalaista nuorisokulttuuria. Lähes 80 prosenttia koko 15-vuotiaiden ikäluokasta osallistuu vuosittain rippikouluun.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu valtakunnallinen rippikoulukysely vahvistaa käsitystä nuorten myönteisistä rippikoulukokemuksista. Kouluarvosanoin mitattuna nuoret, rippikoululaiset ja isoset antoivat rippikoululle arvosanan 9. Vastaajia oli melkein 7000. Tämän arvion valossa on helppo todeta, että nuoret ovat erittäin tyytyväisiä rippikouluun.

Kun nuorten arvioita rippikoulusta tarkastelee lähemmin, löytyy myös toisenlainen näkökulma: sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kokemukset. Oheiseen taulukkoon on koottu turvallisuuteen, yhteishenkeen ja viihtyvyyteen liittyvien väittämien tulokset. Tuloksista ilmenee selvästi, että sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kokemuksissa on merkittäviä eroja verrattuna sukupuolienemmistöön kuuluvien kokemuksissa.

Samansuuntaisia tuloksia paljastuu myös sateenkaariyhdistys Malkuksen syksyllä 2017 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kokemuksia rippikoulusta. Tuloksista selvisi esimerkiksi, että 71 % vastaajista koki, ettei sukupuolten moninaisuutta huomioitu rippikoulussa millään tavoin ja 42 % rippikouluun osallistuneista koki rippikoulun ahdistavana. Vastaajien ikähaitari oli laaja, mutta eri-ikäisten kokemuksissa ei kyselyn mukaan ollut merkittäviä eroja.

Kohti sukupuolisensitiivisyyttä

Rippikoulujen kohdalla kirkossa on viimeisten vuosien aikana kiinnitetty paljon huomiota nuorten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Toissa vuonna ilmestyi Suuri ihme – Rippikoulusuunnitelma 2017, joka linjaa seurakuntien rippikoulutyötä. Uudessa rippikoulusuunnitelmassa painotetaan, että rippikoulun tulee olla turvallista kaikilla tasoilla. Tämä tarkoittaa fyysistä, henkistä, hengellistä, seksuaalista, emotionaalista ja sosiaalista turvallisuutta.

Yksi turvallisen rippikoulun lähtökohdista on työntekijöiden ja vapaaehtoisten riittävä ymmärrys sukupuolisensitiivisyydestä. Se ei tarkoita sukupuolierojen häivyttämistä tai kieltämistä. Kyse on siitä, kuinka nuoria kohdataan. Millaisia sanavalintoja käytetään? Millaisille asioille nauretaan? Millaisia ratkaisuja tehdään nukkumisten ja peseytymisten suhteen? Turvallinen ilmapiiri koostuu usein monista näennäisesti pienistä asioista, joilla on lopulta suuri merkitys. Tavoitteena on, ettei kukaan kokisi oloaan ulkopuoliseksi.

”Rippikoulu on ihmiselämän parasta aikaa”, totesi eräs nuori Ylen haastattelussa.

Toinen merkittävä, seurakuntien toimintaa laajemminkin ohjaava asiakirja on viime vuonna julkaistu Turvallinen seurakunta. Yhtenä näkökulmana asiakirjassa käsitellään seksuaalista turvallisuutta. Tavoitteena on, että jokainen ihminen kokisi tulevansa kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Käytännössä kysymys on omien ja toisten rajojen kunnioittamisesta tekojen ja sanojen tasolla.

Rippikoulussa leikitään, pelataan ja ollaan usein kosketuksissa toisten kanssa. Koskettaminen, kuten vaikkapa halaus tai kättely, viestittää parhaimmillaan turvallisuudesta ja välittämisestä, mutta samalla kosketus voi aiheuttaa epämukavuuden kokemuksia. Turvallinen seurakunta -asiakirja linjaa, että jokaisella on oikeus määritellä omat rajansa koskettamisen suhteen. Erilaisten pelien ja leikkien säännöt on oltava riittävän selvät, jotta nuori pystyy itse määrittelemään osallistumisestaan. Työntekijöillä on aina vastuu nuorten kokonaisvaltaisesta turvallisuudesta.

Turvallinen rippikoulu

Edellä kerrotun valossa voi todeta, että rippikoulussa nuorten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä on laajasti linjattu kirkossa viimeisen parin vuoden aikana. Periaatteet ovat olemassa ja ne ovat laajasti hyväksytty. Samalla kahden aluksi mainitun kyselyn perusteella voi todeta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien nuorten huomioimisessa rippikoulussa olevan vielä tehtävää.

On jokaisen rippikoulua ohjaavan työntekijän ja vapaaehtoisen tehtävä tukea nuoren kasvua omaksi itsekseen.

Mitä kirkossa voitaisiin tehdä, jotta rippikouluissa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kokemukset olisivat nykyistä paremmat? Kaikki lähtee liikkeelle toisen ihmisen hyväksymisestä sellaisena kuin hän on. On jokaisen rippikoulua ohjaavan työntekijän ja vapaaehtoisen tehtävä tukea nuoren kasvua omaksi itsekseen. Ilman ehtoja tai vaatimuksia olla jotain muuta kuin on. Tämä toteutuu varsin hyvin valtaosassa rippikouluja jo nyt, mutta tehtävää vielä riittää.

Yksi konkreettinen askel on myös tarkastella rippikoulujen iltaohjelmakulttuuria. Kaikenlaiselle sukupuolten normittamiselle ja tai sukupuolisuuteen halventavasti suhtautuvien sketsien tai puheiden suhteen pitää olla nollatoleranssi. Toinen konkreettinen asia on epäkohtiin puuttuminen. Sekä nuoria että työntekijöitä kannustetaan kertomaan välittömästi, jos kokee itse tulleensa väärin kohdelluksi tai huomaa toisia kohdeltavan väärin.

Uuden rippikoulusuunnitelman perusajatuksena on nuorilähtöisyys. Nuori on rippikoulun keskiössä. Kaiken toiminnan, suunnittelun ja toteutuksen tulee palvella nuoren oppimista ja hänen kokonaisvaltaista kasvuaan. Rippikoulun tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, että myös tulevina vuosina jokainen nuori voi kokea rippikoulun turvalliseksi paikaksi, jossa voi olla omana itsenään.

Jari Pulkkinen
Asiantuntija, rippikoulutyö
Kirkon kasvatus- ja perheasiat

Kuva Jussi Vierimaa