Tomi Kiilakoski

Kolumni: Kohti uutta vuosikymmentä

Ihmisten elämä ei ole numerosarja, mutta numeroilla on ihmeellinen, taianomainen, merkillinen vaikutus ihmisten tapaan hahmottaa maailmaansa. Hyvä esimerkki tästä on vuosikymmenten vaihtuminen. Vaikka vuodet vaihtuvat satunnaisesti eivätkä sanele yhteiskunnan tapahtumia, meillä on tapana ajatella, että tiettyjä vuosikymmeniä leimaa jonkinlainen henki. 60-luku on villi ja luova, 80-luku löysi yksilön, 90-luku oli laman ja kännykän vuosikymmen.

Myös nuorisotyötä voi hahmottaa vuosikymmenten ketjuna. 70-luku oli kunnallisen nuorisotyön ja järjestelmän vakiintumisen vuosikymmen, jonka alussa saatiin uusi nuorisolautakuntalaki, ja jonka aikana rakennettiin nuorisotilaverkosto kaupungistuvaan Suomeen. 80-luvulla vahva nuorisopoliittinen ohjaus alkoi murtua. 90-luvulla nuorisotyön koulutus laajeni. Toivuttiin lamasta ja sen vaikutuksista nuorisotyön rahoitukseen. 00-luvulla nuorisotyö laajeni vahvasti ja sai joukon ammatillisia tukirakenteita. Nuorisotutkimuksen ja nuorisotyön suhde alkoi lähentyä, ja eurooppalainen nuorisopolitiikka alkoi näkyä enemmän myös Suomessa.

Tätä kirjoittaessa uusi vuosikymmen tekee tuloaan. Vanha nilkuttaa kohti matkansa päätä. Kun tämä teksti julkaistaan, vuosikymmen on jo vaihtunut. 2010-luvun henki nähdään, jos ollaan nähdäkseen, vasta myöhemmin. Silti 2010-luvun nuorisotyöstä voi jo hahmottaa joukko ulottuvuuksia, jotka erottavat sitä aiemmista vuosikymmenistä, kuten koulunuorisotyö, digitaalisen nuorisotyön kehittyminen, monialaisen yhteistyön lisääntyminen. Nuorisotyö reagoi aikaansa ja kehittyy.

Uuden äärellä

2020-luvun nuorisotyö on kohta täällä. Ei tarvitse kummoista selvännäkijää, että voi arvata nuorisotyöhön tulevan muutoksia. Yhtenä nuorisotyön perimmäisenä tehtävänä on silloittaa nuorten asemaa siihen yhteiskuntaan ja maailmaan, missä he elävät. Siksi aina, kun nuorisokulttuurit tai maailma muuttuu, myös nuorisotyö joutuu uudistumaan. Yksi nuorisotyön vahvuuksista onkin kyky reagoida muutokseen ja heittäytyä.

Mitä kristallipallosta sitten näkyy? Mikä nuorisotyötä odottaa 2020-luvulla?

Nuorisotyön tulevaisuudesta ja digitalisaatiosta raportin tehneet Xamkin tutkijat Susan Eriksson ja Sari Tuuva-Hongisto toteavat, että digitalisaatio on luonut vahvoja muutospaineita nuorisotyölle. Digitalisaatio on mullistanut maailmaa, ja sen pitäisi heijastua nuorisotyöntekijöiden osaamiseen, tapoihin toimia sekä kykyyn hyödyntää uusia teknologioita. Ehkä 2020-luku nähdään muistetaan myöhemmin vuosikymmenenä, jolloin digitaalisen nuorisotyön ja muun nuorisotyön rajat murtuivat? Vai käykö niin, että syntyy nuorisotyöntekijöiden sisäinen alakulttuuri, joka pysyttelee teknologisen kehityksen ytimessä muiden jatkaessa kuten ennenkin?

Kaupungistuminen kiihtyy. Tätä tuetaan erilaisilla poliittisilla päätöksillä, kuten ammatillisen koulutuksen siirtämisellä kasvukeskuksiiin. Tulee ratkaista tilanne, miten tuetaan yhä harvenevia maaseutumaisten paikkojen nuoria verkossa ja erilaisilla pop up -tiloilla. Tämä luultavasti tarkoittaa vahvempaa alueellista toimintaa, yhteistyöverkostoja ja yhteistoimintaa kuntien ja ammattirajojen yli.
Selkeä muutospaine näyttää tällä hetkellä olevan ilmastonmuutos ja ekokriisi, joka tulee haastamaan kaikkia nuorten kanssa toimimisen käytäntöjä. Samalla tulee tehdä työtä sen puolesta, että jokaisen yhdenvertaiset oikeudet toteutuvat.

Haastattelemani ulkomaalaistaustaisen tytön kokemus nyt vain on jotakin sellaista, joka ei vetele. Ei vetele alkuunkaan: ”Tota mä oon ulkomaalainen ja sillon, ku suomalaiset juhlii jotain, niin yleensä jotku känniläiset aika paljon juo. Ne aina vaan huutelee jotain, että tulitte tänne meiän maahan ja teette tätä ja tätä, niin äiti aina varottaa, että ei mennä ostarille, ku on jotain juhlaa tai semmosta.” Juhlat kuuluvat kaikille eikä ulossulkemista voi hyväksyä.

Uskoa sopii, että Suomi ja Eurooppa jatkaa monikulttuuristumistaan ja että ihmisten muuttoliike tulee lisääntymään, kun tieto lisääntyy ja kulkeminen helpottuu. Monikulttuurinen nuorisotyö lisää tarvettaan, mutta ehkä sellaisessa muodossa, jossa osataan ihmetellä kaikkien kulttuuria, myös niiden, joiden esi-isät ja -äidit ovat asuttaneet Suomenniemen kivikkoisia rantoja jo sukupolvien ajan.
Jos nuorisotyön tehtävänä on silloittaa nuorten tietä yhteiskuntaan, tulee välillä toimia yhteiskuntaa muuttamaan pyrkien. Monella on tullut hämmästyksenä, että ihmisoikeuksien eteen joutuu taistelemaan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ne, jos mitkä, ovat taistelemisen arvoisia.

Tarve on, jatkossakin

Nuorisotyöllä on Suomessa vahvat rakenteet, mutta aina aika ajoin joku päätyy kyseenalaistamaan sen arvon. Näin käy kai enenevässä määrin, kun julkiset rahat lopahtavat ja joudutaan tekemään valintoja, mikä on yhteiskunnassa arvokasta. Nuorisotyötä tarvitaan edelleen, mutta ehkä on hyvä harjaantua perustelemaan, miksi tarvitaan. Tämä voi olla laadun arviointia, osoittimien kehittämistä tai nuorisotyön kasvatuksellisuuden avaamista muiden toimien ohella.

Hyvä vastaus on kuitenkin mennä sisälle nuorisotyön ytimiin. Esimerkiksi brittiläinen pitkän linjan nuorisotyöstä keskustelija Bernand Davies on hahmottanut nuorisotyölle seuraavia rooleja, joilla tulee jatkossakin olemaan kysyntää ja oikeutus.

Tarvitaan toimintaa, joka lähtee nuorten ideoista ja tarpeista. Tarvitaan toimintaa, joka ei aseta nuoria kohteeksi, vaan pyrkii kääntämään valtarakennelmaa nuorten hyväksi ja joka kunnioittaa nuoria yksilöinä, ryhmän jäsenenä ja tietyn kulttuuri-identiteetin kantajina. Se lisää luovuutta ja kriittisyyttä ja osaa kysyä, mitä nuoret tuntevat sen lisäksi, mitä he tietävät. Tämä perusajatus on kestänyt pitkään ja kestää jatkossakin, 2020-luvulla ja sitä seuraavilla vuosikymmenillä.

Tomi Kiilakoski
Erikoistutkija, FT
Nuorisotutkimusseura

Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 3/2019.