Nuorisotyö-lehden 3/2022 kansi pöydän päällä. Pöydän päällä myös teekuppi ja puhelin.

Kun aikuinen kiusaa tai ei kuuntele

Koulukiusaamista lienee ollut aina, mutta siitä on puhuttu vasta muutaman vuosikymmenen ajan. Aihetta ruvettiin tutkimaan laajemmin 1970-luvulla. Suomalaisessa keskustelussa puhuttiin aluksi työrauhan ongelmista, mutta hiljalleen, viimeistään 1980-luvulla, alettiin käsitellä koulukiusaamista ja kouluväkivaltaa. Tämä oli tärkeää. Asioihin voidaan puuttua vain silloin, kun ne on tunnistettu. Niin kauan kuin ongelmalle ei ole sanoja eikä ilmiön yleisyyttä ole tutkittu, ei sille voi tehdä mitään.  

Dan Olweuksen vaikutusvaltaisen määritelmän mukaan koulukiusaamisesta on kysymys silloin, kun yksilö toistuvasti tai pitempiaikaisesti altistuu yhden tai useamman henkilön kielteisille teoille.  Kielteisillä teoilla tarkoitetaan fyysisen vamman tai epämukavan olon tuottamista esimerkiksi väkivallan keinoin, ilkein sanoin tai poissulkien.  

Koulukiusaaminen on myös nuorisotyön ydinkohde. Omissa tutkimuksissamme koulukiusaamisen ja väkivallan ehkäisy on toiseksi tärkein koulunuorisotyön tavoite. Ensimmäinen on vertais- ja ryhmäsuhteiden vahvistaminen. 

Koulukiusaamista on pidetty vertaisryhmän ilmiönä, jonakin sellaisena mitä lapset ja nuoret tekevät toisilleen. Meillä ei ole ollut tietoa, kiusaavatko koulun aikuiset. Ei kai sentään? Vai sittenkin jonkin verran? 

Uutta tietoa, lisää tuskaa

Vuoden 2021 kouluterveyskyselyssä kysyttiin ensimmäisen kerran, kokevatko nuorten aikuisten taholta kiusaamista. Kiusaamiseksi lomakkeessa määriteltiin se, että ”opettaja tai muu henkilökuntaan kuuluva henkilö aiheuttaa sanoilla tai teoilla toistuvasti pahaa mieltä jollekin oppilaalle”.  Erikseen ohjeistettiin, ettei kiusaamista ole häiritsevään käytökseen puuttuminen. Kyselyssä siis seurattiin edellä mainittua Olweuksen määritelmää siitä, että kiusaaminen on toistuvaa ja aiheuttaa kielteisiä seuraamuksia. 

Tulokset ovat suoraan sanoen järkyttäviä.  

Peruskoulun 8. ja 9. luokkaa käyvistä oppilaista kuusi prosenttia ilmoitti kokeensa aikuisen kiusanneen häntä.

Peruskoulun 8. ja 9. luokkaa käyvistä oppilaista kuusi prosenttia ilmoitti kokeensa aikuisen kiusanneen häntä. Mikä masentavinta, kiusaamista olivat muita todennäköisemmin kokeneet kodin ulkopuolelle sijoitetut, ulkomaalaistaustaiset sekä sukupuolivähemmistöön kuuluvat nuoret – eli juuri ne nuoret, jotka tarvitsivat kaikkein eniten luotettavia aikuiskontakteja ja turvallista toimintaympäristöä. Lisäksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokivat saaneensa muita vähemmän opettajilta oikeudenmukaista kohtelua.  

Vastaajilta kysyttiin myös, onko heillä mahdollisuutta keskustella koulussa aikuisen kanssa, jos hänen mieltään painaa jokin asia. Alle puolet oppilaista vastasi, että heillä on tähän tilaisuus. Pojista näin koki 49 prosenttia, tytöistä 41 prosenttia. 

Tulokset julkistettiin marraskuun lopulla 2022. Tieto lisäsi tuntuvasti tuskaani. Luvut kertovat siitä, että oli jo korkea aika selvittää aikuisten taholta tapahtuvaa kiusaamista maamme kouluissa. Ne nostavat esiin ilmeisen ongelman ja pakottavat katsomaan kriittisemmin koulun sukupolvisuhteita. Tehtävää on. Vajaata ei voi täydeksi laskea. 

Kouluyhteisöä on kehitettävä

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen ympäristöön. Aikuisten velvollisuus on huolehtia, että tämä toteutuu. Kun puhutaan kiusaamisesta tai kouluväkivallasta, käsitellään ilmiötä, joka on haitallinen lapsen kehitykselle ja rikkoo hänen oikeuksiaan. Kiusaamisen ehkäisy ei siis ole jonkin epämukavan asian hoitamista, vaan lasten ja nuorten perustavien oikeuksien turvaamista. 

Väännetään edellä esitettyjä prosenttilukuja hieman kouriintuntuvimmiksi. Peruskoulujen keskimääräinen oppilasmäärä oli vuonna 2020 236 oppilasta. Kuusi prosenttia aikuisen taholta kiusaamista kokeneita tarkoittaa, että keskimääräisessä koulussa oli 14 oppilasta, joita joku aikuinen on kiusannut. Paljolta tuntuu.  

Tulosten taustalla väikkyy iso kysymys koulujen vuorovaikutuskulttuurista ja siitä, miten hyvin koulu kasvuyhteisönä kohtaa yksittäisen lapsen tai nuoren.  Kyse on siitä, kokevatko nuoret, että heitä kuunnellaan, että heidän asioistaan ollaan kiinnostuneita ja että heitä kohdellaan arvostavalla tavalla silloinkin, kun he rikkovat aikuisten oletuksia. Ellei tähän ulottuvuuteen panosteta, on vaarana, että aikuisten toiminta näyttäytyy nuorille kiusaamisena tai välinpitämättömyytenä silloinkin, kun tällaista ei tarkoiteta. Nuorisotyöllä voisi olla annettavaa, mutta tämä edellyttää, että koulussa tapahtuu aikuisten kesken yhteisöllistä oppimista. 

Toimitimme Oulun yliopiston professorin Maija Lanaksen kanssa lokakuun lopussa 2022 kirjan Häiriö?, jossa tarkastelemme sitä, miten joku asia tulee nähdyksi häiriönä koulussa. Ajatuksemme on, että häiriöön saadaan erilainen näkökulma, kun sitä ei paikanneta yksittäiseen lapseen tai nuoreen. Tällöin häiriö ei ole niinkään yksittäisissä ihmisissä vaan heidän välillään suhteissa, toimintamalleissa, odotuksissa ja yhteiskunnallisissa asemissa.  Siksi häiriöiden poistaminen edellyttää myös näihin asioihin puuttumista.  

Omissa tutkimuksissamme koulun sukupolvisuhteiden parantaminen oli koulunuorisotyön kaikkein vähiten tärkeä tavoite. Kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat, että tässä ulottuvuudessa riittää tehtävää. Pitäisikö siihen panostaa enemmän? Ja voisiko tämä olla yksi tavoite: työskennellä sen eteen, että jokainen nuori saa kunnioittavan kohtaamisen koulussa erityisesti silloin, kun hän ei ansaitsisi sitä – silloin kun hän rikkoo aikuisten oletuksia, miten hänen pitäisi käyttäytyä tai millainen hänen pitäisi olla. 

Tomi Kiilakoski
 
Lue lisää: Jenni Helenius, Hanne Kivimäki & Marke Hietanen-Peltola. Perusopetuksen 8. ja 9. luokkien oppilaiden kokemuksia kouluarjesta Kouluterveyskyselyn tuloksia.  Työpapereita 54/2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 

Jaa