Kesän 2022 SuomiAreenalla Porissa Humakin teemana oli nuoret, koulutus ja työllisyys. Tulevan kesän teemana ovat nuoret, osallisuus ja demokratiakasvatus. Tilaisuudet Porissa ovat avoimia ja maksuttomia. Ja jos ei pääse paikalle, voi katsoa kaikki keskustelut suorana tai tallenteena MTV Katsomossa. Kuva: Susanna Mäkinen

Nuoret ja demokratia SuomiAreenalle

Tulevana kesänä, poikkeuksellisesti heti juhannuksen jälkeen eli viikolla 26, SuomiAreena kokoaa Poriin satoja puheenvuoroja ja tuhansia kohtaamisia. ”Nostimme kesällä 2022 OsaajaKS-palveluketjun ja Humakin yhteistyönä ensimmäistä kertaa SuomiAreenalla agendalle nuoret, koulutus ja työllisyys -teemat. Koimme, että kannatti olla, sillä nuorten asiat nousivat monissa keskusteluissa keskiöön”, kertoo Humanistisen ammattikorkeakoulun koulutuspäällikkö Reijo Viitanen.

Uudestaan

Tulevana kesänä Humakin ohjelmaosuuden teemana on Nuoret, osallisuus ja demokratiakasvatus. ”Olemme saaneet MTV3:n kanssa sovittua, että olemme keskiviikkona 28.6. kello 17.00 Puuvillan kauppakeskuksen areenalla. Ennen tätä pidämme Porin kaupungin nuorisotyön kanssa etkot 14.00 Puuvillan nuorisotiloilla. Nämä nuorisolan ammattilaisille jo ennakkokutsuna tiedoksi”, kertoo Viitanen ja jatkaa, että viime vuosikymmenten aikana demokratiakehitys on kohdannut vakavia uhkia, ja demokratian haurastumisesta on merkkejä läheltä ja kaukaa.

”Nuorten osallisuus Suomessa – hallinnon humppaa vai oikeita tekoja?”

Suomessa oikeusministeriön hallinnoima Kansallinen demokratiaohjelma 2025 pyrkii vastaamaan haasteeseen ja kehittämään kansalaisten osallisuutta monella tapaa. Myös nuorten osallisuus on demokratiaohjelmassa mainittu. ”Suomessa on erilaisia, nuorten osallisuutta edistäviä toimenpiteitä ja hankkeita toteutettu viime vuosina laajasti. Silti keskeiset demokratian tunnusmerkit, kuten esimerkiksi äänestysprosentti vaaleissa tai syrjäytyminen yhteiskunnasta, ovat nuorten osalta huolestuttavia”, pohtii Viitanen ja toivoo, että SuomiAreenalla saadan lisää hyviä näkökantoja, kysymyksiä ja oivalluksiakin nuorten osallisuudesta.

Juhlavuonna ajankohtainen teema keskiöön

Humak Suomen suurimpana nuorisotyön ammattilaisten kouluttajana tuottaa osaamista nuorten osallisuuden edistämiseen. Osallisuus toimii kantavana arvona ja toimintaperiaatteena ammattikorkeakoulussa. Kuluva vuosi on Humakin 25. toimintavuosi. ”Haluamme ohjelmanumeromme kautta saattaa ja haastaa yhteiseen keskusteluun nuoret ja nuorten osallisuutta edistävät hallinnon edustajat, jotta syntyisi yhteistä ymmärrystä siitä, mitkä todella ovat demokratiakehityksen haasteet nuorten osalta ja mitä osallisuuden edistämiseksi on järkevä tehdä ja miten”, tiivistää Viitanen syyn osallistua maamme suurimpaan yhteiskunnalliseen festivaaliin.

Lisää infoa SuomiAreenasta

Kesän 22 tallenne:
https://www.mtv.fi/sarja/suomiareena-10003191/koulutuksella-nuori-toihin-totta-vai-turha-toive-1624144

Teksti: Maarit Honkonen-Seppälä, Humakin lehtori Jyväskylästä.

Jaa