Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? Sitran ennakoinnin ja koulutuksen asiantuntija Sanna Rekola haastoi pohtimaan maakunnan nuorisoalan ammattilaisia ja alan opiskelijoita. Pohtijoita oli yli 100 henkilöä kunnallisesta nuorisotyöstä, etsivästä nuorisotyöstä, työpajoilta, nuorisoalan järjestöistä ja alan oppilaitoksista.

Murroksessa on kyse maakunnallisen nuorisotyön ja AVIn Murros-seminaarista, joka järjestettiin valtakunnallisen Nuorisotyöviikon kunniaksi lokakuun alussa, nyt jo 7. kerran. Jyväskylän Kristillisen opiston tutoropiskelijat Rene Laitala ja Roni Tupanen ohjasivat tapahtumassa yhdessä Humakin lehtori Maarit Honkonen-Seppälän kanssa välipalajumpan.

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi?
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeen ideoima taukoteko sai innokkaan vastaanoton. Liike sai syvällisemmän pohdinnan aikaiseksi. Pohtijana Gether Vivolin, Humakin 3. vuoden yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija. ”Sanoisin noin 15 vuotta takaperin olevalle itselleni, että hyvä sinä ja hyvin olet tsempannut sekä selvinnyt tähän asti elämässäsi. Vaikka elämä onkin tuonut monenlaisia kommelluksia ja haasteita sekä onnistumisia tässä matkan varrella, niin silti näistä on aina selvitty.”

Sitkeä sinnikkyys kantaa
”Voin sanoa, ettei nuoruudessa itsekään olisi uskonut, että lukion jälkeen lähtisin vielä opiskelemaan tai yrittäisin edes viidettä vuotta putkeen pääsykokeissa päästä sisälle korkeakoulunpenkille, mutta tässä sitä vaan ollaan sitkeän sinnikkyyden tuloksena nyt vetämässä jo 3.vuoden yhteisöpedagogin opintoja Humanistisessa ammattikorkeakoulussa”, jatkaa Vivolin ja kokoaa tähän loppuun: ”Haluan sanoa nykynuorisolle sen, että vaikka huomisesta ei koskaan tiedä, niin silti kannattaa pitää pää ylhäällä ja tehdä itse juuri niitä asioita, mistä saa itse vetovoimaa. Sitkeä sinnikkyys ja motivoituneisuus kantaa vielä pitkälle, tiedän lukihäiriöisenä ihmisenä tämän.”
Opinnoista Nuorisotyöviikolla

Nuorisolan organisoimalla Nuorisotyöviikolla on hyvä pysähtyä pohtimaan myös omia opintoja ja valintoja. ”Kyllä yhteisöpedagogin nuoriso- ja järjestötyön opinnot ovat olleet aikaa vievä prosessi edistää omia opintoja eteenpäin, mutta silti hyvin antoisa. Opinnot kasvattavat omaa ammatillisuutta alaa kohtaan ja samalla oppii paljon sekä käytännössä että teoriassa. Omasta mielestäni ryhmässä työskentelyä on ollut vähän liiankin paljon ja itsekin olisin kaivannut välillä sitä yksilötyöskentelyä opintojeni aikana. Erilaisissa ryhmissä työskennellessä oppii kehittämään omia vuorovaikutustaitojaan erilaisten ihmisten kanssa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että opiskeluajasta kannattaa ottaa kaikki ilo irti, kun voi”, kannustaa Vivolin myös omia opiskelukavereitaan.


Teksti: Gether Vivolin ja Maarit Honkonen-Seppälä. Vivolin on Humakin 3.vuoden yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija ja Honkonen-Seppälä hänen opettajansa.
Kuvat: Maarit Honkonen-Seppälä, jollei toisin mainita.
Nuorisoala ry:n valtakunnallisesta Nuorisotyöviikosta lisää infoa: https://nuorisoala.fi/palvelut/koulutuksetjatapahtumat/nuorisotyon-viikko/
Lisää tietoa maakunnallisesta nuorisotyöstä ja muun muassa Kunnallinen nuorisotyö – Nuorten hyvinvoinnin edistäjänä -tietopaketti päättäjille löytyy: https://www.jyvaskyla.fi/nuoriso/maakunnallinen-nuorisotyo-keski-suomessa
Nuorisojärjestöjen tiedolla johtamisen työkalu Järjestimestä lisää infoa: https://jarjestin-info.humak.fi/


