Elina Rouhiainen. Kuva Lauri Nevanlinna.

Nuortenkirjailija Elina Rouhiainen rakastaa merta, metroa ja monikulttuurisuutta

Nimi Elina Rouhiainen on tänä vuonna nuortenkirjallisuudessa kaikkien huulilla. Elokuussa 2017 ilmestyi urbaanin Väki-fantasiatrilogian ensimmäinen osa Muistojenlukija. Teos sai positiivisen vastaanoton niin lukijoilta kuin arviointiraadeilta.

”Jännitin vastaanottoa, sillä kirjassa on paljon tunteita herättäviä teemoja. En kuitenkaan ole saanut juuri yhtään negatiivista palautetta”, Rouhiainen iloitsee.
Tammikuussa Muistojenlukija voitti Topelius-palkinnon, joka myönnetään ansiokkaalle nuortenkirjalle. Tunnustus on merkittävä – raati on kertonut kahlaavansa kolmen vuoden aikana läpi yli tuhat nuortenkirjaa. Palkinnon on aikanaan voittanut muun muassa Tove Jansson.

”Henkilöhahmojen kuvaus on vahvaa, uskottavaa ja monisyistä. Sujuvasti etenevä ja erinomaisesti kirjoitettu urbaani fantasiateos vangitsee lukijan mukaansa ja jättää vahvan muistijäljen”, perustelee Topelius-raati valintaansa.

Lisäksi Muistojenlukija sijoittui toiseksi suomalaisten bloggareiden parhaiden kirjojen äänestyksessä ja kisaa viiden muun ehdokkaan kanssa Tulenkantaja-vientikirjallisuuspalkinnosta.

Väki-teoksen kanskuva

Rouhiaisen ensimmäinen sarja Susiraja ilmestyi vuosina 2012-2015. Hän kokee kehittyneensä kirjoittajana kielellisesti ja rakenteellisesti muutaman vuoden takaisesta.

”Ehkä merkittävin asia on kuitenkin se, että itseluottamukseni on kasvanut.”
Uudessa Väki-sarjassa nivoutuvat yhteen realismi, fantasia ja nykyeurooppalainen kiertolaisuus.

”Väki lähti siitä, kun oivalsin, että aikaisemmin irrallisina pitämäni ideat ovatkin samaa tarinaa. Yksi ideoista liittyi päähenkilö Kiurun kykyyn nähdä muiden ihmisten muistot lintuina. Toinen tärkeä elementti oli sana väki. Kävin ensimmäistä kertaa kiropraktikolla ja hän kysyi minulta, tiesinkö mitä sana väki tarkoittaa. Kun vastasin kieltävästi, hän käski minun ottaa selvää. Kolmas idea oli syntynyt jo vuosia aikaisemmin ollessani vaihdossa Dublinissa. Silloin Euroopassa puhuttiin paljon romanikerjäläisistä. Eräs romanialainen tuttuni yritti selittää tilannetta sanomalla: You have to understand, they are not like us. Se jäi mieleeni kummittelemaan”, Rouhiainen kertoo.

Muistojenlukija sijoittuu vahvasti Helsinkiin, erityisesti Vuosaareen. Rouhiainen kertookin rakastavansa Vuosaarta: merta, luontoa, monikulttuurisuutta ja mukavia ihmisiä – metrolla ajelua!

Rouhiainen kirjoittaa lanua eli lasten ja nuorten kirjoja. Hänen lukijakuntansa ikäjakauma on laaja, noin 11-vuotiaista aikuisiin. Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä kirjailija ei tietoisesti ylläpidä kosketuspintaa nuoruuteen, vaan sanoo nuoruuden ja nuorten juttujen yksinkertaisesti kiinnostavan häntä. Hän lukee nuortenkirjoja ja seuraa nuorten suosiossa olevia sarjoja ja sometilejä. Eniten viestejä tulee yläkouluikäisiltä, jotka haluavat haastatella häntä kirjailijaesitelmää varten.

”Muistan todella hyvin omat yläaste- ja lukioaikani, mistä on paljon hyötyä. Uskon, että tietyt kokemukset pysyvät hyvin samanlaisina, vaikka nuorisokulttuurit muuttuvatkin koko ajan”, hän sanoo.

”Vielä muutama vuosi sitten elettiin vahvaa dystopiabuumia nuortenkirjallisuudessa”, Rouhiainen kertoo. ”Aika paljon suosituissa kirjoissa käsitellään nyt realistisia ongelmia: rasismia, mielenterveyttä, sukupuoli-identiteetin löytämistä ja niin edelleen.”

Nykyään Rouhiainen on täysipäiväinen kirjailija. Vapaa-ajallaan hän käy karatessa, lukee, ulkoilee ja joogaa.

”Karate on hyvää vastapainoa kirjoittamiselle, sillä siellä ei voi hautautua oman päänsä sisään ja ajatella kirjajuttuja.”

Kolme kysymystä Elina Rouhiaiselle

Jos olisit fantasiahahmo, mikä olisit?

Olisin varmasti hobitti, vaikka pituuteni takia se varmasti tulekaan monille ensimmäisenä mieleen. Pidän yksinkertaisista jutuista, kuten kirjoista ja ruuasta. Välillä tulee kuitenkin myös sekaannuttua seikkailuun.

Jos olisit musiikki-instrumentti, mikä olisit?

Ensimmäisenä tulee mieleen banjo. Ei yhtä cool kuin kitara, mutta omalla tavallaan herkkä ja veikeä.

Jos olisit työkalu, mikä olisit?

Jakoavain. Olen aika sopeutuvainen.

Teksti Aura Piha
Kuva Lauri Nevanlinna

Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 1/2018.