Läheltä otettu kuva keltaisesta ja oranssista kukasta
Kuva (c) Esteban Abalsa / Unsplash

OK, Boomer – Ilmiöitä nuorisotyön kentältä 

Nuoruuden ilmiöiden tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen muutosvoimana on tärkeää nuorisotyön tulevaisuuden rakentumisen kannalta. Nuorisotyön ilmiöitä etsittiin NUORI2022-päivillä yhdessä lähes sadan nuorisoalan ammattilaisen kanssa osana Kohdennetun nuorisotyön ja Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskustoimintaa. 

Ilmiöiden tunnistaminen on tärkeää vaikuttavan nuorisotyön tekemiseksi, sillä ilmiöt kertovat nuorisotyön sen hetkisen tarpeen ja tavoitteet. Ilmiöllä tarkoitamme jotakin asiaa, jonka moni ihminen tunnistaa yhteisesti tässä ajassa. Ilmiöt voivat olla kestoltaan eri mittaisia ja ne voivat näyttäytyä paikallisesti tai globaalisti.  

Tunnistaaksemme pinnalla olevia ilmiöitä, nuorisoalan ammattilaisia pyydettiin NUORI2022-päivien työryhmässä pohtimaan arjen eri tilanteita. Sellaisia arjen tilanteita, jotka ovat työssä aiheuttaneet hetkittäisen pöyristyksen tai innostuksen tunteen. Sen on voinut kuitenkin ensin ohittaa olkia kohauttamalla, kunnes on törmännyt samaan asiaan uudelleen joko itse tai kollegan hämmästelyn kautta. Kysymyksillä pyrittiin saamaan esiin mahdollisia nuorisotyötä koskettavia muutoksia. Kysymysten asettelussa sovellettiin Sitran Heikot signaalit -harjoitusta. 

Keskustelu ryhmissä oli runsasta ja yhteinen keskustelu innosti lähes sataa osallistujaa. Yksittäisiä vastauksia kertyi 155 kappaletta. Vastaukset luokiteltiin ja niistä nousi esiin erityisesti kaksi teemaa, jotka olivat nuoret digitaalisissa ympäristöissä ja nuorten mielen hyvinvointi. Näiden analyysin tuloksena syntyneiden teemojen voidaan katsoa olevan nuorisotyön kentällä pinnalla olevia ilmiöitä.  

Ilmiö: Turvallisuus digitaalisissa ympäristöissä 

Nuorten toimiminen sosiaalisen median ympäristöissä ja siihen liittyvät huolet nousivat esiin useissa vastauksissa. Aineiston keruuhetkellä Venäjä oli käynnistänyt hyökkäyksen Ukrainaan pari kuukautta aiemmin. Ehkä osin tästäkin syystä nuorten medialukutaidon tärkeys nousi näkyviin useissa vastauksissa. 

Nuorisotyön kentällä on törmätty valheellisen tiedon levittämiseen sosiaalisen median kanavissa. Nuorten koettiin elävän osin sekavankin informaatiotulvan keskellä, jolloin lähdekritiikin ja medialukutaitojen edistäminen nuorten keskuudessa korostuu myös nuorisotyön kentällä entistä tärkeämpänä tehtävänä. 

Sosiaalisen median toisena lieveilmiönä aineistosta nousivat esiin erilaiset somehaasteet, erityisesti TikTokissa. Somehaasteiden sisältöjen pelättiin olevan vaaraksi nuoren terveydelle tai niiden nähtiin yllyttävän väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Toisaalta eri verkkoyhteisöissä nähtiin olevan myös paljon positiivisia mahdollisuuksia erityisesti nuorten kohtaamisen näkökulmasta. Sosiaalisen median hallinta sekä siellä syntyvät ja jatkuvasti elävät eri nuorisokulttuurit ovat kiistatta nuorisotyössä tarvittavia ydintaitoja. 

Ilmiö: Nuorten mielen hyvinvointi 

Nuorten mielenterveysongelmien näkyminen nuorisotyön kentällä nousi useissa vastauksissa esiin. Ilmiö ei ole uusi ja palvelujärjestelmän riittämättömyys nuorten mielenterveysongelmien hoidossa on tunnistettu jo vuosia sitten.  

Mielen hyvinvointiin liittyvissä vastauksissa näkyi nuorten ahdistuneisuutta, stressaantuneisuutta sekä suorittamiskeskeisyyttä ja väsymistä opiskeluun. Nuorten pahoinvointi heijastui vastauksissa myös koettuna kiusaamisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymisenä. Toisaalta vastauksista nousi esiin, että nuoret puhuvat mielenterveyteen liittyvistä diagnooseista ja neuropsykiatrisista haasteista yhä avoimemmin ja positiiviseen sävyyn ilman häpeää.  

Ilmiöistä muutosvoimaa 

Se, miten suhtaudumme löydettyihin ilmiöihin, on ratkaiseva kysymys nuorisotyön tulevaisuuden rakentumiselle. On hyvä myös muistaa, että se mikä itsestä voi tuntua käsittämättömältä ja vieraalta, ei sitä välttämättä ole kaikkien mielestä. Tämä on oleellista varsinkin eri sukupolvien välisessä tulkinnassa. Nuorisotyössä näkyvien ilmiöiden tulkintaan onkin otettava mukaan asianomaisia nuoria ja muita asiantuntijoita.  

Vastauksissa näkyi ammattilaisten iso huoli nuorista ja nuorten tilanteesta. Huoli nuorten mielenterveydestä on todellinen, samoin kuin erilaiset ongelmat digitaalisissa ympäristöissä. Kysymys onkin, miten ohjata havaitut ilmiöt muutosvoimaksi, jotta nuorten pahoinvointi vähenee ja turvallisuus digitaalisissa ympäristöissä paranee.  

Vaikka näihin ilmiöihin ei nuorisotyö pysty yksin vastaamaan, on nuorisotyöllä asiantuntijuutta vaikuttaa siihen, miten ilmiöitä paikallisesti ja valtakunnallisesti käsitellään. Nuorisotyön ilmiöitä on tärkeä viedä osaksi kuntien päätöksentekoa ja tiedolla johtamista, jotta yhteiskunnan resurssit on mahdollista suunnata parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan nuorten hyvää elämää. 

Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 2/2022.

Teksti: 

Essi Helin, projektitutkija, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, XAMK 
Marja Moisala, projektitutkija, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, XAMK 
Katja Uustalo, asiantuntija, Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta 

Jaa