NuorisotyöHeinäkuussa 2019 nuorisotyöntekijä Mika Joensuu palkittiin Suomen suurimmassa roolipelitapahtumassa Kultaisella lohikäärmeellä. Palkinto jaetaan pitkäaikaisesta työstä pelien saralla tai pelikulttuurin kehittämisessä. Joensuulle palkinto myönnettiin pelien hyödyntämisestä nuorisotyön toteuttamisessa.
Millainen on oma pelihistoriasi?
Olen ollut nuoresta asti kiinnostunut eri peleistä. Jo pitkään minua ovat eniten kiinnostaneet ei-digitaaliset pelit. Ensimmäiset roolipelikokemukseni ovat ala-asteikäisenä, kun kavereiden kanssa pelasimme perinteisiä pöytäroolipelejä. Seitsemäsluokkalaisena innostuin fantasia-aiheisesta Magic the Gathering -keräilykorttipelistä ja 8. sekä 9. luokalla aloin pelata Warhammer-miniatyyripelejä. Rinnalla on myös kulkenut erilaisten lautapelien pelaaminen.
Tärkeimmiksi itselleni ovat tulleet miniatyyri- eli figupelit, joissa pelataan yleensä itse kootuilla ja maalatuilla pienoismallihahmoilla strategisia taistelupelejä. Pelit muistuttavat lautapelejä, mutta peleissä on vahvempi visuaalinen ulottuvuus. Harrastus mahdollistaa rakentamisen ja maalaamisen itse, mutta varsinaisesti pelataan muiden harrastajien kanssa.
Mitä pelaaminen merkitsee sinulle itsellesi nyt?
Pelaaminen merkitsee minulle paljon. Harrastus on kulkenut mukanani lähes koko ikäni. Figupelien osalta kyse on enemmän elämäntavasta kuin harrastuksesta. Suomen figupelikulttuurissa olen ollut näkyvä hahmo jo 20 vuoden ajan osallistumalla siihen sekä verkon kautta että erilaisissa tapahtumissa niin työ- kuin vapaa-ajallani. Nykyisin pelaan todella harvoin, mutta lähes joka päivä rakennan ja maalaan uusia hahmoja sekä osallistun figupeliskenen ylläpitämiseen noin 700 hengen Figuprojektien vertaisryhmä -Facebook-ryhmän perustajana ja ylläpitäjänä.
Miten päädyit nuorisotyöhön?
Oma polkuni nuorisotyössä on kulkenut rinnakkain peliharrastukseni kanssa. Aloin 15-vuotiaana pitää nuorisotiloissa Jokelassa Warhammer-miniatyyripelikerhoa. Ensin pelaamassa kävi omia kavereitani. Pian mukaan tuli myös muita, itseäni nuorempia kävijöitä. Nykyisin tuosta kerhosta puhuttaisiin nuorten omana toimintaryhmänä.
Kun jatko-opintojen pohtiminen tuli ajankohtaiseksi, mietin, että nuorten kerhojen ohjaaminen ja sitä kautta nuorisotyö voisi olla minulle sopiva ala. Hain opiskelemaan Humanistiseen ammattikorkeakouluun. Sillä tiellä olen edelleen.
Pelaaminen nuorisotyössä
Pelaamisen ympärille kietoutuu joukko nuorisokulttuureja, jotka eivät tule
näkyväksi laajalle yleisölle. Mikä on pelikulttuurien merkitys nuorisotyössä?
Nuorille pelaaminen ja pelillisyys ovat yksi harvoista koko sukupolvea koskevista kokemuksista. Koko yhteiskunnassa on myös tapahtunut muutos. Pelaamista ei nähdä vain ”nörttien” marginaaliharrastuksena.
Pelien ympärille muodostuu ainakin jollain tasolla samanhenkisiä harrastajia, jotka voivat myös helposti olla yhteydessä toisiinsa netin kautta. Näissä kulttuureissa voi rakentua nuorten kannalta tärkeitä ryhmiä tai yhteisöjä, jotka ajan kuluessa voivat myös kehittyä ystävyyssuhteiksi.
Usein nuorisotyössä lähdetään liikkeelle uusien ryhmien perustamisesta ja tuskaillaan, ettei saada osallistujia. Löytämällä olemassa olevia ryhmiä, joihin esimerkiksi yksinäisiä nuoria voitaisiin saada osallistumaan, voitaisiin päästä parempiin tuloksiin pienemmällä panostuksella.
Pelikulttuureiden merkitys ei ole siis vain peleissä, vaan siinä, että ne luovat hyvän pohjan nuorten sosiaaliselle kasvulle.
Onko pelaaminen kulttuurista nuorisotyötä? Osallisuustyötä? Digitaalista nuorisotyötä? Vai liikuntakasvatusta, jos e-sportsia ajatellaan?
Yksinkertaisimmillaan pelaaminen nuorisotyössä on nuorisotiloilla tarjottavaa tekemisistä eli nuoret pelaavat lauta- ja korttipelejä tai sitten pelikonsoleilla tai tietokoneilla. Joskus ohjaajat osallistuvat mukaan, joskus eivät. Tekeminen kohdentuu tiloilla jo käyviin nuoriin.
Vähän pidemmällä ollaan silloin, kun pelitoiminta on oma toimintansa. Pelitaloja on syntynyt eri puolille Suomea tämän vuosikymmenen aikana, meillä Hyvinkäälläkin vuodesta 2012 alkaen. Meillä pelitalolla käy parhaimmillaan saman verran nuoria kuin avoimissa illoissa kauppakeskusnuorisotilassa. Nuoret pelaavat mitä pelaavat eli filosofialtaan ollaan lähellä avointa toimintaa.
Itselleni läheisin tapa tehdä pelitoimintaa sijoittuu kulttuurisen nuorisotyön suuntaan. Tarjoamalla tiloja ja mahdollisuuksia tehdä itse peleihin liittyviä asioita, näkemällä erilaiset pelit (nuoriso-)kulttuurin ilmentyminä sekä vastuuttamalla ja kannustamalla nuoria uusiin kokeiluihin voidaan nuorisotyön tavoitteiden kannalta päästä vielä pidemmälle kuin avoimen toiminnan kautta. Osallisuus kulkee kulttuurisessa nuorisotyössä sisäänrakennettuna ja tekemisen luonteen vuoksi mukana on myös digitaalisen nuorisotyön ulottuvuuksia.
Pelillistäminen
Kasvatustieteilijät ovat pitkään puhuneet pelillistämisestä. Kun pelaaminen eri muodoissaan arkipäiväistyy, myös oppiminen voidaan kääriä pelin logiikkaan. Miten itse näet pelillistämisen teeman?
Pelillisyys isompana trendinä näyttää tulevan osaksi kaikkea elämää. Aiheessa on paljon potentiaalia.
Olen itse miettinyt pelillistämistä suhteessa digitalisaatioon. Yhteiskunnan ja palveluiden digitalisaatiokehityksessähän siirrettiin suoraan vanhoja rakenteita ja palveluita sähköisiksi, mikä oli työntekijöille helppoa. Ehkä samanlaisessa tilanteessa ollaan pelillisyyden ja pelillistämisen osalta? Nuorisotyössä on taakkana vahvat traditiot ja mielikuvat siitä, mitä nuorisotyö on ollut. Ne määrittävät liikaakin uusia työmuotoja ja -menetelmiä.
Pelillistämisen kannalta olisi hienoa, jos oltaisiin valmiimpia unohtamaan se, mitä nuorisotyössä on aiemmin tehty ja keskityttäisiin siihen, mikä on työn tavoite ja tarkoitus. Nuorisotyön tarkoitus itselleni tiivistyy Hyvinkään nuorisopalveluiden päämäärään: ”Tarjoamme hyvinkääläisille nuorille monipuolisia nuorisotyön palveluita, jotka tukevat nuoren kasvua ja kehitystä sekä yksilönä että yhteisöjensä ja yhteiskunnan jäsenenä.” Ei mitään uutta, vaan vanhaa kunnon personalisaatiota ja sosialisaatiota.
Olisi hienoa nähdä täysin uusia nuorisotyöllisiä avauksia pelillistämisen osalta. Tällä hetkellä mikään taho ei koordinoi sitä, ei ole olemassa osaamiskeskusta, joka koostaisi tietoa tai kokemuksia. Pyörää keksitään uudelleen.
Tulevaisuuden suuntia
Mitä mahdollisuuksia näet pelaamisessa seuraavan viiden vuoden aikana?
Kulttuurisessa nuorisotyössä voitaisiin hyödyntää enemmän pelikulttuureita. Toiveeni olisi, että Kultaisen lohikäärmeen voittamisen kautta tämä myös tulee jatkossa lisääntymään: se on viesti sekä pelikulttuureiden että nuorisotyön suuntaan toistensa olemassaolosta. Nuorisotyössä löytyy tiloja, ja pelikulttuureista löytyisi valmiiksi ryhmiä, tekijöitä ja toimintaa täyttämään näitä tiloja.
E-sports nuorisokulttuurina on kehittynyt pinnan alla ja on nyt niin iso, että aikuisten on pakko huomata se. Miten nuorisotyön kannattaisi suhtautua e-sportsiin, jossa on elementtejä nuorisokulttuurisesta liikunnasta ja toisaalta julmasta kilpaurheilusta?
Mielestäni e-sportsia pitäisi verrata muuhun kilpaurheiluun. Suomessakin on e-sportsissa mukana paljon kaupallisista lähtökohdista toimivia, osa isojen yritysten omia joukkueita, osa urheiluseurojen kaltaisia joukkueita. Missään nimessä nuorisotyön ei pidä e-sports-huumassa lähteä näiden ”farmiliigaksi”. Sählyäkin pelataan ilman, että tavoitteena on löytää tulevia SM-liigapelaajia.
Jälleen palataan siihen, mikä on nuorisotyön tehtävä. Kilpapelaamiseen liittyvää kulttuuria on hyvä seurata ja ymmärtää, mutta meidän pelitoimintamme tarkoituksena on mahdollistaa osallistuminen etenkin niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ja joilla ei muuten ehkä olisi siihen mahdollisuutta. Toivoisin kuitenkin yhteistyötä ja keskusteluyhteyttä meidän ja paikallisten e-sports-toimijoiden kanssa. Mukaan pitäisi saada myös kuntien liikuntapalvelut.
Teksti Tomi Kiilakoski
Kuva Ville Uurainen
Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 3/2019.
Esa Linna
