Silloin kun minä oli nuori 

Tämän lehden (2/2022) suuntaa antavana teemana on Nuorten kulttuuri(t). Olen itse sitä ikäluokkaa, että nuorten eri kulttuureja oli helpompi seurata, sillä jokaisella heimolla olivat jotakuinkin omat pukeutumistyylit. Nuoruuteni sattui kuitenkin 80-luvun loppupuolelle ja 90-luvun alkuun, jolloin pahimmat vastakkainasettelut olivat jo menneiden talvien lumia.  

Yläkouluajoistani muistan sen, että jokainen sai näyttää jotakuinkin miltä halusi ja koulussa tultiin toimeen huolimatta toisen musiikkimausta, hiustyylistä, olkatoppausten koosta tai farkun lahkeiden leveydestä. Jälkikäteen pohdittuna tämä oli sitä aikaa, kun nuorten kulttuurit sekoittuivat toisiinsa ja niitä itse asiassa haluttiinkin sekoitella. Crossover-mentaliteetti nosti päätään monessa mielessä.  

Päätoimittaja 14-vuotiaana vuonna 1988, jolloin thrash metal nosti päätään nuorisokulttuurina.

Toki tuolloin vielä varsinkin pienissä kunnissa ja kaupungeissa oli uhka joutua ulkonäön vuoksi väkivallan kohteeksi, mutta tämä liittyi yleisesti ottaen viikonloppuihin ja väkivallan tekijöiden alkoholin sumentamiin aivoihin.   

Nollatoleranssi ja päihdekulttuurit

Nuorten kulttuureihin kuuluvat myös erilaiset päihdekulttuurit, joilla tässä tarkoitan suhtautumista päihteisiin. Toisaalla Nuorisotyö-lehdessä 2/2022 Amorphis-yhtyeen laulaja ja nuorisotyöntekijä Tomi Joutsen muistelee 2000-luvun alkua, jolloin nollatoleranssi alkoholin suhteen alkoi muotoutua käytännöksi ympäri Suomea. Monille tapahtumien järjestäjille tämä merkitsi turhautumista, sillä tuolloin tosiaan nuorisoalan tapahtumien kävijämäärät romahtivat eri puolilla, ainakin hetkellisesti.   

Saattaa tuntua käsittämättömältä, mutta tämän käytännön järkevyyttä hämmästeltiin monesta suunnasta. Olin itsekin aluksi kahden vaiheilla nollatoleranssin mielekkyydestä, juurikin asiakaskadon vuoksi. Toisaalta tapahtumien järjestäminen helpottui ja niiden aikana pystyi keskittymään nuorisotyöhön (eikä järjestyksenvalvontaan). Toisaalta taas tapahtumien ulkopuolelle jäi monta nuorta, eikä tapahtumasta pois jäänti hillinnyt heidän alkoholin käyttöään.  

Historia kuitenkin on kuitenkin osoittanut sen, että nuorisoala saattoi sittenkin olla ajan hermolla, ainakin nuorten alkoholinkäytön suhteen. Se on vähentynyt vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen ajan aina vuoteen 2015 asti. Vaikka toivottu kehitys on pysähtynyt, on alkoholiin suhtautuminen edelleen terveempää kuin se oli joitakin vuosikymmeniä sitten.   

Nuorten kieltäytyminen alkoholista ei ole uusi juttu. Straight edge -nuorisokulttuuri lähti aikoinaan 80-luvun alun Yhdysvalloista hardcore punk -yhtyeiden vastakulttuurina päihteiden kanssa sekoileville punkkareille. Streittarit pidättäytyvät alkoholista, tupakasta ja muista päihteistä. Joillakin kieltolistalla ovat myös lihansyönti, seksi ja kofeiini. Streittarit tunnistettiin kädenselkään mustalla piirretyistä X-kirjaimista.

Tämän tavan alkuperä juontuu silloisista alaikäisistä koostuneen Teen Idles -bändin kiertueeseen, jossa erään klubin omistaja merkitsi bändin jäsenet X-kirjaimilla siksi, ettei heille vahingossa tarjoiltaisi alkoholia.

Teksti: Esa Linna
Julkaistu Nuorisotyö-lehdessä 2/2022

  

Jaa