Tammikuun pakkasilla näki ensimmäisen valonsäteen nuorisoalan järjestöille kehitetty digitaalinen tiedontuotantopalvelu Järjestin. ”Toki kehitimme Järjestintä käyttäjälähtöisesti useamman vuoden, kertoo Humakin TKI-asiantuntija Niina Autiomäki ja kiittää osaamiskeskus Kentauria ja kollegoitaan. Niinsanotussa järjestöjen oskessa eli Kentaurissa oli vuosina 2020 – 2023 yhtenä tavoitteena kehittää ja systematisoida valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen tiedontuotantoa.
Järjestöaktiivit vahvasti mukana kehitystyössä
”Erityisen iloinen olen nuorisoalan järjestöjen osallistumisesta. Järjestöjen aktiivit osallistuivat Järjestimen kehitystyön eri vaiheisiin. Hyödynsimme myös palvelumuotoilijan osaamista ohjelmistokehityksen aikana, mikä lisää Järjestimen intuitiivisuutta, eli parantaa Järjestimen käytettävyyttä”, jatkaa Autiomäki ja pohtii, että nuorisoalan järjestöissä tietoa kerätään tälläkin hetkellä hyvin eri tavoin ja menetelmin. ”Olen huomannut, että Järjestimen käyttöönoton yhteydessä järjestöt miettivät omaa tiedonkeruutaan ja -hallintaansa hiukan uusin silmin. Tiedolla johtamisesta voi tulla järjestelmällisen tiedonkeruun myötä käytännön arkea.”
Maksuton palvelu järjestöille
Tällä hetkellä palvelun, joka on maksuton järjestöille, on ottanut käyttöönsä monenlaiset valtakunnalliset nuorisoalan järjestöt, kuten esimerkiksi Suomen Nuorisoseurat, Föreningen Luckan, Nuorten Suomi, Suomen NMKY:n liitto, Pohjola-Nordenin nuorisoliitto, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto, Oranssi, Ortodoksisten nuorten liitto, Rauhankasvatusinstituutti, Pinskut ja Avartti-säätiö. ”Usealla järjestöllä Järjestimen käyttöönotto on päätösprosessissa eli uskomme, että vuoden loppuun mennessä usea järjestö on ottanut tiedonkeruun ja -hallinnan haltuunsa. Järjestimessä tietoa voidaan visualisoida eri tavoin ja tämä helpottaa järjestöä omasta toiminnastaan viestimisestä. Aikasarjojen avulla järjestöt voivat tarkastella omaa toimintaansa pidemmällä aikavälillä ja hyödyntää dataa strategisessa työskentelyssään ja vaikuttavuuden osoittamisessa”, tiivistää Autiomäki ja kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä palvelun rahoituksesta.
Vaikuttavaa viestintää
”Yksi tärkeimmistä asioista ja Järjestimen hyödyistä on se, että nuorisoalan järjestöjen tekemä työ tulee näkyväksi nuorisotilastot.fi-sivustolla kootusti. Aluehallintoviraston ylläpitämälle sivustolle on kerätty dataa jo muiden nuorisoalan toimijoiden tekemästä työstä, mutta järjestöjen osalta nämä tiedot uupuvat”, taustoittaa Autiomäki ja muistuttaa, että Nuorisotilastot.fi-palvelua hyödynnetään päätöksenteon tukena niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin ja se on kaikille avoin sivusto, jota muun muassa poliittiset päättäjät, virkahenkilöt sekä media hyödyntää.
Koottua dataa kaikille toimijoille
Nuorisoalan järjestöille on kehitetty digitaalinen tiedontuotantopalvelu, joka on kehitetty yhdessä alan järjestöjen kanssa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella: https://jarjestin-info.humak.fi/
Aluehallintovirastot keräävät tietoa kuntien nuorisotyön palveluiden tilasta säännöllisin väliajoin. Tilastot on tarkoitettu kaikkien käyttöön. Muun muassa Järjestimestä sekä kunnallisen nuorisotyön dokumentaatiojärjestelmä nuoDosta tuotetaan tietoa kootusti: https://nuorisotilastot.fi/
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi koostaa tietoja nuorten hyvinvoinnista päätöksenteon ja pohdinnan tueksi: https://www.ilmannuoria.fi/tietoa-1
Teksti: Maarit Honkonen-Seppälä, Humak, lehtori
Kuvat: Niina Autiomäki
Lue myös artikkeli: Järjestin helpottaa nuorisoalan järjestöjen tiedontuotantoa ja tuo näkyväksi järjestöjen vaikuttavuuden