Sateenkaarinuorten koskettavat tarinat kohtaamisista sote-palveluissa päätyivät videoille 

Miltä tuntuu päästä seuraamaan oikean videotuotannon tekemistä ja vielä itse kameran eteen? Tämän pääsi kokemaan joukko nuoria, jotka olivat mukana Kohtaamisen taito -hankkeen videoprojektissa. Osa nuorista kertoi omilla kasvoillaan kokemuksistaan sote-palveluista, ja osa taas näytteli videoilla eläytyen anonyymisti kerättyihin tarinoihin. Vakavista teemoista huolimatta itse kuvauspäivästä ei naurua, iloa ja positiivista jännitystä puuttunut. Päivä oli nuorille ikimuistoinen elämys. 

Humanistinen ammattikorkeakoulu on mukana Kohtaamisen Taito -hankkeessa, jossa vahvistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamista kohdata sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia nuoria arvostavasti ja yhdenvertaisesti. Asiakastyötä tekeville järjestetään koulutuksia kahdella hyvinvointialueella. Koulutukset pohjautuvat tutkittuun tietoon ja sateenkaarinuorten omiin kokemuksiin. Kokemuksia kerättiin kirjallisesti kevään 2026 aikana, ja lisäksi halukkaat nuoret saivat osallistua videoprojektiin.

Sateenkaarinuoret toivoivat asiallisuutta ja kohtaamista ilman ennakko-oletuksia 

Kuvauspäivä alkoi aikaisin Turussa, Aurajoen rannalla sijaitsevassa Kulttuuritehdas Manillassa. Aamupäivä kului kokemustarinoiden parissa, joissa kolme nuorta kertoi omia kokemuksiaan sote-palveluista. Tarinoissa nousi esiin muun muassa pettymyksiä, ulkopuolisuuden kokemuksia ja epäasiallista kohtelua, mutta ennen kaikkea ne muistuttivat siitä, kuinka valtava merkitys ammattilaisen kohtaamistaidoilla voi olla. Oli vaikuttavaa nähdä, miten rohkeasti nuoret jakoivat hyvin henkilökohtaisia kokemuksiaan. Videoita tullaan käyttämään pääasiassa ammattilaisille suunnatuissa koulutuksissa, ja ne saavat toivottavasti ymmärtämään erilaisia tilanteita paremmin sateenkaarinuorten näkökulmasta. 

Nuoret itse eivät uskoneet epäasiallisen kohtelun johtuneen työntekijöiden pahantahtoisuudesta, vaan ikävät tilanteet olivat syntyneet ennemminkin ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä ja muun muassa oletuksesta, että kaikki ovat heteroita. Esimerkiksi tilanne, jossa hoitaja oli etsinyt päivystyksen aulasta naispuolisen nuoren puolisoa ja tullut sanomaan, ettei aulassa ollut ketään ”miestä” oli ollut kaikille osapuolille kiusallinen, kun nuori oli joutunut selittämään, että on lesbo. ”Siis mua hävetti niin paljon”, nuori kuvailee. ”Eikö hoitaja olisi voinut vaikka kysyä puolisosta tuntomerkkejä, eikä olettaa suoraan, että puoliso on mies?” Pienillä asioilla ja sanavalinnoilla voi olla valtava merkitys. 

Haastatteluissa tuli ilmi myös rakenteellisia ongelmia. Esimerkiksi lomakkeet voivat olla syrjiviä, ja tilat eivät välttämättä huomioi sukupuolen moninaisuutta. Sukupuolta tuodaan myös tarpeettomasti esiin esimerkiksi kirjauksissa, jotka liittyvät asiointeihin, joissa sukupuolella ei ole merkitystä. Se, että kirjauksissa lukisi lähtökohtaisesti ”asiakas” tai ”potilas” mieluummin kuin ”mies” ja ”nainen”, olisi yksinkertainen tapa välttää esimerkiksi tahaton väärinsukupuolittaminen ja muut sekaannukset. 

Luovuus valloilleen somevideoiden kuvauksissa 

Iltapäivällä toteutettiin luovuutta somevideoiden kuvauksissa. Näytellyt kohtaukset perustuivat anonyymin kyselyn vastauksiin, jossa kerättiin kirjallisia kokemustarinoita. Näiden pohjalta käsikirjoitettiin neljä lyhyempää videota. Kolme kuvasi todellisia tilanteita sote-palveluissa, ja yhteen koostettiin vinkkejä positiivisista tilanteista ja kohtaamisista sote-ammattilaisten kanssa. 

Kokemus oli hauska ja jännittävä. Vaikka esiintymiskokemusta löytyi monelta, oli ammattimainen videotuotanto vierasta. Nuoret olivat hämmästyneitä kuinka paljon suunnittelua, yhteistyötä ja pieniä yksityiskohtia onnistuneen tuotannon tekeminen vaati. Yksi kohtaus saatettiin kuvata useaan kertaan, jotta ilmeet, ääni, kuvakulmat ja tunnelma osuivat kohdalleen. Täydellisyyttä ei kuitenkaan haikailtu, sillä pieni rosoisuus sopiikin somemaailmaan. 

Vinkit ja toiveet, joita kerättiin viimeiselle videolle, olivat hyvin yksinkertaisia, esimerkiksi: ”Mun mielestä on ihan parasta, kun ihminen huomioidaan ensisijaisesti ihmisenä” ja ”Älkää olettako, kysykää kohteliaasti. Viitatkaa kumppaneihin, puolisoon ja perheeseen sukupuolineutraaleilla termeillä” sekä “Koin oloni turvalliseksi vastaanotolla nähdessäni lääkärin sateenkaariavainnauhan. Pienetkin asiat voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miltä kohtaaminen tuntuu.” 

Elämyksellisen ja antoisan kuvauspäivän lisäksi projekti opetti mukana olleille uusia asioita ja näkökulmia. Nuorten rohkeus teki vaikutuksen, ja tunne hankkeen merkityksellisyydestä vahvistui. Työsarkaa riittää yhdenvertaisuuden lisäämiseksi yhteiskunnassamme, vaikka monessa asiassa ollaankin menty eteenpäin. Tärkeintä olisi osata kohdata jokainen aidosti ja empaattisesti sekä pyrkiä kyseenalaistamaan omia ennakkoluuloja. 

kirjoittajat: Jenni Hernelahti, Adalmina Nieminen ja Kia Kukkola 
kuvat: Eva Udeh