Päätoimittaja Esa Linna

Naakelle

Oletteko kuulleet nuorisotyön ja muiden alojen asiantuntijoiden yleisimmän fraasin: “suurimmalla osalla nuorista menee paremmin kuin koskaan ennen, mutta pienellä osalla menee entistä huonommin”? Googlatkaapa fraasin alkuosa lainausmerkkeineen: “suurimmalla osalla nuorista menee” ja saatatte yllättyä. Samaa mantraa olen minäkin hokenut, mutta ainakin itse tarvitsisin päivitystä ja toivoa nykytilanteeseen. Hakutulosten perusteella tätä slogania on hoettu jo yli kymmenen vuoden ajan.

Omien empiiristen kokemusteni perusteella olen edelleen samaa mieltä, mutta meikäläisen kupla on pienentynyt entisestään siirtyessäni nuorisotyöntekijästä viestinnän asiantuntijaksi (tosin nuorisotyöstä vastaavaksi). Lyhyen ajan sisällä kosketuspintani käytännön nuorisotyöhön on kadonnut merkittävästi. Tässä vaiheessa työuraa siirtyminen muihin töihin oli kuitenkin omalta kohdaltani oikea ratkaisu.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nuorisotyötä voisi tehdä iäkkäämpänäkin. Vajaa 20 vuotta sitten, nuorisotyötä aloittelevana sain työkaverikseni Naaken, eli Helmolan Markun. Olin esinaiseni sijaisena ja Naake tuli pätkätöihin minun sijaisekseni.

Nuorisotyölle tyypillisen työpaikkatuulisuuden ansiosta pääsin vakituiseen työhön “kulttuuri-nuorisosihteeriksi” ja Naake minun paikalleni vakituiseksi “kulttuuri-nuorisonohjaajaksi”. Naake oli tuolloin muistaakseni 58 vuotta. Hän kertoi onnellisena ottaneensa “vara-papan” aseman nuorisokahvilassa, jossa hän pelaili alueen nuorten kanssa, joiden vanhemmista hän tunsi varmaan 50 prosenttia.

Naake oli mahtava esimerkki siitä, kuinka nuorisotyötä voi tehdä vaikka eläkeikään asti. Ja Naake myös jäi eläkkeelle nuorisotyöstä. Naake loi toivoa niin nuorille kuin työntekijöille elämänasenteellaan. Hän ei ollut nolo vanha käpy, vaan verkkareissa viihtyvä oma itsensä, jolle nuoret kertoivat murheensa ja ilonsa. Vara-pappa, saatana.

Viime vuosina emme olleet enää Facebook-kommentoinnin lisäksi juuri yhteydessä. Elämä ja työt veivät taas kerran toisia ihmisiä erilleen ja toisia yhteen. Tulin itse viidennen kerran isäksi kesäkuun lopussa, joten ajatukseni ovat olleet vaipanvaihdossa. Kuulin vasta, että Naake oli kuollut heinäkuussa.

Naake jäi yleensä lomille ennen minua. Tällöin hän muisti soittaa ensimmäiseltä lomapäivältään työnumerooni ja sihauttaa luurin vieressä oluttölkin auki, jotta minua harmittaisi. Nyt ei harmittaisi, vaikka kuulisi. Kippis ja sihautus siis sinne jonnekin, Naake!