NuorisotyöPakkasaamu. Koulussa hiihtopäivä. Kohmeisin sormin sidon sukset ja sauvat pyörän runkoon kiinni ja poljen kouluun. Iltapäivällä alkaa sataa vaakasuoraan lunta. Hiihtoretki jäällä voi alkaa. Sauvat ulottuvat juuri ja juuri vyötäröön saakka. Veljellä on hiihtoa myös samana päivänä ja yhteiset sauvat ovat hänellä. Sohin lyhyillä sauvoilla niin rivakasti kuin pystyn vastatuuleen. Näen hämärästi vain luokkatovereideni loittonevat selät.
Ei tullut hiihdosta suosikkiharrastustani. Löysin kuitenkin jazztanssin. Ison peilin edessä kiskon over knee -säärystimiäni, kun ohjaaja karjuu ”peppu tiukkana” -kehotuksia meille ballerinoille. Teini-ikäisenä tie vie Liikuntatalolle, missä saan perehtyä penkkiurheilun salaiseen maailmaan seuraamalla Äänekosken Huiman miesten koripalloharjoituksia. Vaikka totta puhuen harkkojen seuraamista kiinnostavampaa on pälyillä vuoden pari ylempää luokkaa käyviä poikia katsomossa. Alimmaisesta kerroksesta löytyy myös punttisali, mikä vetää puoleensa. Kesäisin pujahdan mieluiten laiturille kirjoittamaan ”kirjaa”, kun kaverit lähtevät pelaamaan nelimaalia, jalkapalloa tai rahapussipeliä kallionleikkauksille.
Kirjoittaminen onkin jäänyt lopulta aktiivisimmaksi harrastukseni. Välillä se on saanut jopa työnteon kaltaisia piirteitä. Kirjoittaessa olen vapaa, tunnen kuinka energia virtaa ja uudistun.
Harrastaminen on vuoden 2018 ensimmäisen lehden teema. Musiikki, lukeminen, liikunta tai näytteleminen – harrastuksia kysellään usein, ja se on tapa tutustua ihmisiin. Harrastuksen kautta voi myös saada uusia ystäviä ja solahtaa sakkiin. Entä jos ei harrasta mitään? Tai mitä, jos harrastaisi, mutta matka on liian pitkä tai ei ole varaa harrastaa?
Nettipelaaminen ja someilu haukkaavat ison osan jokapäiväisestä ajankäytön lautasmallistamme. Harrastamisesta ei kuitenkaan näissä yhteyksissä puhuta, vaikka kysymys lienee yhtä koukuttavasta ja mielihyvää tuottavasta toiminnasta kuin muissakin harrastuksissa. Onko siis kyse mustista ja valkoisista harrastuksista – suositeltavista ja vähemmän suositeltavista? Oman nuoruuteni pohjalta voisin todeta, että ne pikkukaupungin pankin rappuset, joilla istuimme ystäväni kanssa illat pitkät, olisivat voineet jäädä vähemmälle vahtimiselle. Ja oliko se loputon liftailu tarpeen? Toisaalta. Olisinko tässä kirjoittamassa ja pohtimassa harrastamisen merkitystä ilman näitä kokemuksia? Tunnistaisinko sosiaalisen toiminnan mekanismeja ja havaitsisinko ryhmäilmiöitä? Nuorisotutkijoiden sanoin kyseessä taisikin olla hengailun maantiede.
*Rahapussipeli = asetetaan rahapussiin siima ja pudotetaan pussi tien poskeen ajokaistan reunaan, odotetaan, että autoilija huomaa, pysähtyy ja lähtee peruuttamaan noukkiakseen pussin. Kelataan nopeasti lompakko takaisin piiloon. Hihitellään hämmentyneelle autoilijalle. Kuuluu kategoriaan ”himmeät harrastukset”.
Johanna Kuivakangas
päätoimittaja
Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 1/2018.
Esa Linna
