Humakin työntekijöitä ja opiskelijoita hymyilemässä kameralle
Humakin SuomiAreenan Nuorten osallisuus – hallinnon humppaa vai oikeita tekoja? -keskustelun juontaa Anu Utter (oik). NUORI23-tapahtumassa Utter sai evästystä yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Saana Hervalta, Elina Vartiolta sekä Iina Nissiseltä.

SuomiAreenan ohjelma julkaistu – nuoret ja osallisuus esillä

Vuosi sitten SuomiAreenalla yhteisöpedagogi yamk ja AmO Anu Utter ei aavistanut mitä tuleva tuo tullessaan. ”Osallistuin SuomiAreenalle kesällä 22 ensimmäistä kertaa. Kävin kuuntelemassa Puuvillassa OsaajaKS-palveluketjun ja Humakin paneelikeskustelua nuorten työllistymisestä, sekä osallistuin etkoille Puuvillan nuorisotilalla. Jo silloin etkoilla ideoimme jatkoa”, muistelee Utter.

Vaikuttajaviestintää ja nuoret keskiöön

”Haaveissa on, että nuorten ääni tulisi vielä vahvemmin kuulluksi. Tutkimukset ja media on täynnä lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymistä. Tähän asiaan kaipaan puheiden lisäksi tekoja: miten me ensinnäkin ennaltaehkäistään pahoinvointia ja millä teoilla pystymme samaan aikaan vastaamaan tähän tilanteeseen”, pohtii Utter ja jatkaa, että nuorten asiat ja mielipiteet on näyttävä ja siten niitä ei voida ohittaa. SuomiAreenan juhannuksen jälkeisen viikon ohjelma on julkaistu. ”Nuorten ääni kuuluu vahvasti. Juonnan Humakin keskustelun, jonka otsikko on Nuorten osallisuus – hallinnon humppaa vai oikeita tekoja?”.

Humakin koulutuspäällikkö Reijo Viitanen ja opiskelijoita hymyilee kameralle Nuori2023-tapahtumassa
Humakin koulutuspäällikkö Reijo Viitanen (vas) kutsuu keskiviikkona 28.6. kello 15.00 Porin Puuvillan nuorisotiloille sekä kello 17.00 Puuvillan kauppakeskuksen lavalle nuoret, alan ammattilaiset, päättäjät ja kaikki nuorten osallisuudesta kiinnostuneet. Kutsua kerrottu jo huhtikuussa NUORI23-tapahtumassa.

Puuvillan kauppakeskuksessa tai striiminä Maikkarista

Nuorten osallistuminen yhteiskunnan asioihin on epätasaista. Osa nuorista vaikuttaa monen kanavan kautta, osan ääni ei kuulu ollenkaan. Millä keinoilla voidaan vahvistaa kaikkien nuorten osallistumista? Mitä mahdollisuuksia sosiaalinen media tarjoaa nuorten tavoittamiseen? ”Näillä kysymyksillä lähdemme rakentamaan keskustelua, jossa on osallistujina nuoria ja nuorten kanssa työskenteleviä, mutta myös muita yhteiskuntamme vaikuttajia”, kertoo Utter.

Yleisöä katsomassa luentoa (selin kameralle) Porissa kauppakeskuksessa vuonna 2022
Porin kaupunki ja MTV3 järjestävät maamme suurimman yhteiskunnallisen festivaalin Porissa juhannuksen jälkeisenä viikkona. ”Kuluva vuosi on Humakin 25. toimintavuosi. Haluamme ohjelmanumeromme kautta saattaa ja haastaa yhteiseen keskusteluun nuoret ja nuorten osallisuutta edistävät hallinnon edustajat, jotta syntyisi yhteistä ymmärrystä siitä, mitkä todella ovat demokratiakehityksen haasteet nuorten osalta ja mitä osallisuuden edistämiseksi on järkevä tehdä ja miten”, tiivistää Viitanen syyn osallistua kuten kuvan kesällä 2022.
 

Monipuolinen kattaus

Puuvillan kauppakeskuksen lavalle nousevat keskiviikkona kello 17.00 somevaikuttaja, @Jesusguised Juho Rautvaara, Satakunnan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston 2. varapuheenjohtaja ja lähihoitajaopiskelija Janika Anttila, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:n hallituksen varajäsen ja metsäalan opiskelija Krista Kohvakka, räppäri ToniSami, varhaiskasvatuksen ohjaaja, Toni Koivisto, sosiologian dosentti, Turun yliopisto, Antti Maunu sekä yksikön päällikkö, oikeusministeriö, Niklas Wilhelmsson. ”Toivottavasti SuomiAreenassa kuullaan antoisa keskustelu, josta voidaan lähettää vaikkapa hallitusneuvotteluihin sanomaa. Toivon myös, että näen mahdollisimman paljon myös nuoria sekä uusia kävijöitä. Itse innostuin oman viimekesäisen vierailuni kautta taas vahvemmin yhteiskunnallisista asioista”, kertoo Utter.

Koko SuomiAreenan ohjelma on julkaistu, löydät sen täältä: https://www.suomiareena.fi/pori/ohjelma/

Ohjelmaosuuttamme voi seurata myös striimattuna osoitteesta: https://www.mtv.fi/hae otsikolla Nuorten osallisuus – hallinnon humppaa vai oikeita tekoja?

Asiaa myös Nuorisotyö-lehdessä:
https://nuorisotyolehti.fi/pori-ja-porin-nuorisopalvelut-kutsuvat-suomiareenalle/

Lisää infoa SuomiAreenasta saat https://www.suomiareena.fi/pori

Teksti ja kuva: Maarit Honkonen-Seppälä, Humakin lehtori Jyväskylästä.

Jaa