Henkilöitä hymyilemässä kameralle Fuengirolan seurakuntakodilla.
Suomi on järjestöjen luvattu maa. Niin myös suomalaisyhteisöt kaupungeissa Malaga, Torremolinos, Benalmadena, Fuengirola, Mijas ja Marbella. Esimerkiksi Fuengirolassa toimii kulttuuriyhdistys Kaleva ja Kokoomuksen paikallisyhdistys. Tapaamisessa Aurinkorannikon seurakuntakodilla yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijat Helmi Kotila (vas), Kirsi Uotila, Maarit Honkonen-Seppälä, Erkki J.Vepsäläinen, Hilkka Vahervuori, Annukka Salonen sekä Jukka Leskinen. Kuva: Rauno Uotila

Saapas-toimintaa Andalusiassa

Harvoin töihin lähtö on jännittänyt, mutta niin nyt. Aurinko on laskemassa mailleen ja lauantai-illan pimeys ottaa vallan. Kävelen aavistuksen liukkaita katukivetyksiä pitkin kohteeseen. Tavoitteena tutustua Aurinkorannikon seurakunnan pyörittämään Saapas-toimintaan.

Jännitykseni aihe liittyy illan kulkuun. Uusi kaupunki ja minulle uusi toiminta. En ole varma, miten Saapas toimii Fuengirolassa. Onko luvassa etsivää nuorisotyötä esimerkiksi suomalaisten asunnottomien nuorten luona, joille lämpö ja edulliset päihteet ovat osoittautuneet ei-hyväksi yhtälöksi.

Saapas-toiminnan Vapaaehtoisia aikuisia ja opiskelijoita naposteltavan äärellä, osa nojaa korkeaan pöytään.
Aurinkorannikon seurakunnan nuorisotyön Saapas-toiminta kokoaa joka viikko, lauantai-iltaisin, parikymmentä nuorta ja puolenkymmentä vapaaehtoisaikuista. Vapaaehtoiset aikuiset Venla Lampén, Paula Pasanen, sosionomi (AMK) -opiskelija Tiina Joensuu, Timo Laukkanen sekä yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Helmi Kotila tärkeän, pienen naposteltavan äärellä.

Etsivää nuorisotyötä

Aurinkorannikolla asuu epävirallisten tietojen mukaan noin 25 000 – 30 000 suomalaista. Pääosin ikäihmisiä, mutta etätyöt ovat mahdollistaneet myös lapsiperheiden ja nuorten muuton Costa del Sol -alueelle. Ennen Covid19-pandemiaa Silta-Valmennuksella, Jyväskylän kaupungilla ja Taidetyöpajalla oli Fuengirolassa etsivän nuorisotyön projekti. Hankkeessa oli harjoittelijoina myös Humakin yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijoita. Heidän tarinansa suomalaisten nuorten elämästä oli karua kuunneltavaa.

Fuengirolan seurankuntakodin käsityöteos, jossa mm. aurinko ja risti.
Aurinkorannikon seurakunta ja merimieskirkko järjestää kaikenikäisille toimintaa viikon jokaisena päivänä. Muun muassa tiistaisin on vuorossa Lähivuorten vaeltajien retki läheisille vuorille ja maanantaisin on perhekerho. Sosiaalikuraattori päivystää myös usein. Seurakuntakodin seinällä kaunis käsityö.

Löytävää nuorisotyötä

Tapaan yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijani Helmi Kotilan ja siirrymme seurakuntakodin sisälle. Siellä joukko aikuisia valmistautuu iltaan. Paikalliset aikuiset ovat vapaaehtoisia, mutta joukossa on Humakin yhteisöpedagogi (AMK) -harjoittelija Kirsi Uotila sekä Laurean sosionomi (AMK) -harjoittelija Tiina Joensuu. Uotilan ja Joensuun harjoittelut ovat kestäneet jo useamman kuukauden ja Saapas-illan nuoret ovat tuttuja, pääosin yläkouluikäisiä suomalaisen koulun nuoria. ”Nuoret tulevat tänne yksin tai yhdessä hengailemaan, tapaamaan toisiaan tai vaan olemaan. Pieni tarjoilu on mieleen ja tarpeeseen kasvavassa iässä oleville nuorille”, kertoo Kirsi Uotila, jonka harjoittelu on päättymässä neljän päivän päästä.

Kirsi Uotila esittelee kiitoskukkia. Taustalla kirjahyllyjä ja pöytiä  sekä tuoleja.
 
Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Kirsi Uotilan harjoittelu Aurinkorannikon seurakunnalla kesti kolme kuukautta. Viimeisenä harjoittelupäivänään hän sai kiitoskukkaset omalta korkeakoulultaan.

Monipuolinen harjoittelupaikka

Monimuotoisessa verkkototeutuksessa yhteisöpedagogiksi (AMK) opiskeleva Uotila on ollut Aurinkorannikon seurakunnassa harjoittelussa kolme kuukautta. ”Olen ollut todella tyytyväinen. Tämä Saapas-työ on yksi esimerkki, mutta osallistun kaikkeen seurakunnan järjestämään toiminaan, olen tapahtuma-avustajana, digiavustajana, kuuntelijana, järjestäjänä. Olen myös pystynyt hyödyntämään entistä ammattiani ravintola-alan ammattilaisena osallistuen kirkkokahvien leivontoihin sekä tarjoiluihin”, jatkaa Kirsi ja suosittelee opiskelukollegoilleen harjoittelua ulkomailla. ”Avartaa omaa osaamista ja laajentaa verkostoja. Eihän sitä tiedä, vaikka Aurinkorannikolle työllistyisikin.”

Lisää infoa Aurinkorannikon seurakunnan toiminnasta löytyy: https://www.aurinkorannikonseurakunta.fi/

Saapas-toiminnasta infoa: https://www.aurinkorannikonseurakunta.fi/tule-mukaan/saapas

Teksti ja kuvat: Maarit Honkonen-Seppälä, lehtori Humakista.

Jaa