NuorisotyöNuorena koettu menetys voi jättää pysyviä jälkiä, ja surun sanoittaminen voi olla vaikeaa. Kuoleman ja surun kohtaamiseen perehtynyt rinnalla kulkija voi tarjota tilan, jossa nuori saa tulla kuulluksi ja nähdä tunteensa hyväksyttyinä. Avoin keskustelu kuolemasta auttaa nuorta käsittelemään menetyksiä turvallisesti ja rohkaisee pyytämään apua.
Miksi?
Jotain hajosi sisälläni, kun kuulin aikuisen sanovan: “Hän on päättänyt, ettei ole enää meidän kanssamme. Hän on tehnyt itsemurhan.” Keho menee shokkiin. Mieli rullaa kuin vanha elokuvafilmi. Ainoa ajatus, josta sain kiinni, oli yksi sana: miksi. Kuulin itkua ympärilläni. Joku sanoi sen ääneen, saman kysymyksen, joka jyskytti omassa päässäni.
Siihen emme koskaan saa vastausta ja silti se elää minussa yhä. Olen 17-vuotias. Istun lattialla. En oikein ymmärrä, mitä juuri tapahtui, mutta tiedän, että mikään ei ole enää ennallaan.
Millaista tukea olisin kaivannut?
En muista, että kukaan olisi kysynyt minulta, miten voin. Olisin tarvinnut jonkun ulkopuolisen, joka oikeasti näkisi minut ja suruni. Henkilön, joka kuuntelee ilman, että yrittää ratkaista mitään. En halunnut muuta, kuin tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Esitin vahvaa ja piilotin suruni, koska aiheesta puhuminen oli liian vaikeaa. Olisin kaivannut mahdollisuuden prosessoida tapahtumaa: osallistua muistotilaisuuteen ja palata aiheen ääreen alkushokin jälkeen. Terapeutin läsnäolo alkuhetkellä auttoi jonkin verran, mutta tuki oli yhteisöllistä, ei yksilöllistä. Shokin hetkellä nuori ei välttämättä pysty vastaanottamaan kaikkea, ja paljon menee ohi. Olisin halunnut puhua asiasta muiden kanssa, mutta en osannut eikä kukaan muukaan tiennyt, mitä sanoa.
Syvimmät kysymykset jäivät sisälle: miksi olemme olemassa, miten nuori voi kuolla ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Olin hiljaa, ja tunteet pyörivät sisälläni ilman sanoja. Avun pyytäminen tuntui heikkoudelta, vaikka todellisuudessa se olisi ollut rohkeaa ja tarpeellista.
Arki jatkui ympärilläni normaalina. Koulupäivät alkoivat ja päättyivät, arki rullasi tuttuun tapaan, kokeita tuli ja meni. Kaikki näytti ulospäin samalta kuin ennenkin, mutta sisälläni mikään ei ollut ennallaan. Olisin halunnut, että joku olisi huomannut hiljaisuuteni ja pysähtynyt sanomaan: “Tämä on iso asia. Sinun ei tarvitse kantaa sitä yksin.” Sen sijaan opin nopeasti, että vahvuus tarkoitti vaikenemista. Mitä vähemmän puhuin tai näytin tunteitani, sitä helpompaa muiden oli olla.
Uusi menetys avaa vanhan surun
Kaksi vuotta myöhemmin kohtasin kuoleman uudelleen. Tällä kertaa kuoli mummoni. Tilanne oli erilainen, mutta suru avasi uudestaan jotain, mitä en ollut koskaan osannut käsitellä. Ystävän kuolema nousi pintaan samalla voimalla kuin silloin aikaisemmin. Huomasin, että olin edelleen yksin kysymysten kanssa.
Jos olisin saanut tukea silloin ensimmäisen menetyksen jälkeen, mummon kuoleman kohtaaminen olisi voinut olla toisenlaista. Olisin ehkä osannut puhua surusta ääneen ja pyytää apua. Olisin voinut ymmärtää paremmin, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Kun surua käsitellään turvallisesti, ihminen saa myös välineitä kohdata myöhempiä menetyksiä.
Nuori käy edelleen läpi kehitysvaiheita, ja vaikka 14–18-vuotias ymmärtää kuoleman samalla tavalla kuin aikuinen, hänen tunne-elämänsä on vielä kesken. Kokemukset kuolemasta voivat olla merkittäviä ja muovaavat tunne-elämää. Siksi se, millaista tukea nuori saa, voi vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.
Kuolindoulan merkitys
Juuri tällaisessa tilanteessa kuolindoulan turvallinen tila voi toteutua. Tila, jossa ei tarvitse olla vahva eikä valmiiksi sanoittaa kaikkea oikein. Riittää, että joku kuuntelee ja kestää myös ne kysymykset, joihin ei ole vastauksia.
Se, että saa purkaa surua ja ajatuksia jollekulle, joka oikeasti haluaa kuunnella ja todistaa kokemuksiasi, on arvokasta. Se tuntuu hyvältä ja helpottavalta, ja voi antaa nuorelle välineitä käsitellä kuolemaan liittyviä tunteita myös myöhemmin.
Ole rohkea
Kuoleman kohtaaminen nuorena jättää paljon kysymyksiä, ja jos ilmapiiri ei ole avoin vastaanottamaan niitä, tunteet jäävät sisälle ja aiheuttavat pahaa oloa.
Avun pyytäminen on avain. Et ole heikko, jos pyydät apua. Olet erittäin rohkea!
Aikuisten rooli on ratkaiseva: puhumalla kuolemasta avoimesti ja tekemällä siitä normaalia, voimme rohkaista nuoria jakamaan tunteensa ja pyytämään apua. Yhteiskunnassamme kuolema on edelleen tabu, ja sitä voidaan muuttaa juuri puhumalla siitä. Olkaa rohkeita ja läsnä. Keskustelu antaa nuorille tilaa surra, kysyä ja käsitellä kokemuksiaan turvallisesti.
Mikä on kuolindoula?
Kuolindoula on kanssakulkija kuoleman aiheen äärellä. Kuolindoula tarjoaa henkistä, emotionaalista ja käytännön tukea kuolevalle ihmiselle tai läheisille elämän loppuvaiheessa ja surun keskellä.
Työ perustuu läsnäoloon ja kuuntelemiseen. Tarkoituksena on luoda turvallinen tila, jossa ihminen saa tulla kohdatuksi omana itsenään ilman kiirettä ratkaista tai korjata mitään.
Tuki voi olla yksittäinen keskustelu tai pidempi rinnalla kulkeminen, ja se muotoutuu asiakkaan tarpeiden mukaan. Se voi sisältää keskusteluja, asiakirjojen kirjaamista tai apua arjen askareissa.
Kuolindoula ei ole terveydenhuollon ammattilainen eikä korvaa hoitoa, vaan toimii osana asiakkaan tukiverkostoa täydentäen muuta tukea.
Kuolindoula voi olla mukana ennen kuolemaa, kuoleman hetkellä tai sen jälkeen surun keskellä. Apua voi pyytää silloin, kun kuolemaan liittyvät kysymykset tai tunteet tuntuvat liian raskailta kantaa yksin, haluat valmistautua omaan kuolemaan, saada tukea arjessa tai esimerkiksi hoitaa asiakirjoja ja hautajaisjärjestelyjä.
Teksti: Edda Isere Ahonen, kirjoittaja ja kuolindoula
Kirjoittaja on valmistunut kuolindoulaksi elokuussa 2025.
Artikkeli on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 2/2026.
Lähteet:
https://www.suomendoulat.fi/kuolindoula
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/kriisi-trauma/lapsen-ja-nuoren-suru-laheisen-kuollessa
