Nuorisotyö-lehti 1/2024 aseteltuna puisen pinnan päälle.

Väittämiä – Kiilakoski nuorisotyöstä: Nuorisotyön pörpös

Mustavalkoinen kuva Tomi Kiilakoskesta
Tomi Kiilakoski

Yritysten käyttämästä kielestä on sanottu, että se on hämärää, tyhjää ja lähes käsittämätöntä. Sitä käyttäen voidaan puhua paljon ja sanoa todella vähän.  

Esimerkkinä tästä oli tammikuinen Helsingin Sanomien lauantainumero. Lehdessä haastateltiin teknologiajäteissä työskennelleitä ihmisiä. Jutussa todettiin, että monet suomalaiset ovat viime vuosina ’jumpanneet kuntoon’ tarkoituksensa, eli bisneskielellä purposen. Purpose. Pörpös. Jutun mukaan pörpös on kuitenkin ymmärretty Suomessa väärin, sillä pörpös ei läpäise koko organisaatiota työntekijöistä johtajiin. 

Nauroin pörpöksen jumppaamiselle useamman päivän. Kuvittelin mielessäni tyköistuviin kalliisiin pukuihin pukeutuneet solmiomiehet ja jakkuihin sonnustautuneet naiset salille, jossa pinkeä jumppaohjaaja huutaa innostavia lauseitaan, jaksaa, jaksaa, vielä menee, tuntuuko hyvältä, ai että, kohta on pörpös kuulkaa kondikses, mut painetaan vielä. Hiki lentää. Suut ovat irvessä. Ja kohta jumppa tuottaa tuloksia, firman toimintakyky on ojennuksessa ja pörpös kunnossa kuin Iivo Niskanen parhaimmissa hiihtokisoissaan.  

Olisi helppoa ajatella, että tällä ei ole mitään tekemistä nuorisotyön kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä.  

Kirkas bisnesidea? 

Ruotsalaisessa nuorisotyössä on kehitetty työn arviointia ja rakennettu laadun arvioimisen tapoja. Näitä on luonut erityisesti KEKS-verkosto, joka yhdistää sekä Ruotsin isoja että pieniä kuntia. Tavoitteena on ollut luoda tietojärjestelmiä, jonka avulla voidaan selvittää, missä määrin nuorisotyö onnistuu toteuttamaan tavoitteitaan. Toimintoja on otettu käyttöön myös muissa Euroopan maissa. Suomessakin vaikkapa päivittäisten toimintojen kirjaukseen tarkoitettu Logbok on tuttu työkalu.  

Toiminnan keskeinen puuhamies on ollut Jonas Agdur. Hän on pitkän uransa aikana toiminut sekä nuorisotyöntekijänä että johtajana. Hänen paljon pohtimansa ongelma on ollut se, miten todentaa nuorisotyön arvo. Nuorisotyön lupaus on, että se tuo hyvää sekä yksittäisille nuorille että yhteiskunnalle laajemminkin. Ei ole kuitenkaan ollut tapoja arvioida, toteutuvatko nämä aina ja toimivatko kaikki työntekijät yhtä hyvin. 

Jonas muotoilee keskeisen ajatuksensa sanoen, että nuorisotyön on kuvattava toimintansa selkeänä bisnesideana. Tämän perusoivalluksen pohjalta voidaan kuvata tavoitteet, miettiä prosessit ja resurssit, joilla näihin päästään ja sitten arvioida onnistuttiinko. Ideana on siis, että nuorisotyön on oltava kuin Volvon tehdas, joka tuottaa ennakoitavia tuloksia tasaisella laadulla. Hihnalta tulee ulos tuote, joka täyttää ne odotukset ja tavoitteet, joita siihen on kohdistettu.  

Jonas tietää puhuvansa ravistelevalla tavalla, joka eroaa nuorisotyön normaalista puheesta. Hän perustelee väitettään kahdella tavalla. Vaikka valtaosa nuorisotyöntekijöistä toimiikin nuorisotyön arvojen mukaisesti, aina on työntekijöitä, jotka eivät näin tee. Kun toiminnan luonne on aukaistu, on arviointi reilua ja johtajien on mahdollista huolehtia, että toiminta on riittävän laadukasta. Toiseksi nuorisotyöntekijän on väistämättä improvisoitava nuoria kohdatessaan. Toimintaa ei voi täysin raamittaa etukäteen. On kuitenkin eri asia, improvisoivatko kaikki omiaan vai soittavatko yhdessä. Yhteinen, selkeästi määritelty kehys tekee mahdolliseksi yhteisen improvisoinnin ja sitä kautta paremman kokonaissoundin.  

Siksi, kuten yritysten, nuorisotyön on määriteltävä, miksi se on olemassa. On kirkastettava pörpös. Näin Jonas ajattelee. Jotakin houkuttelevaa pohdinnassa kieltämättä on. En silti ole samaa mieltä. 

Nuorisotyöllä on useita eri tehtäviä 

Ilmeisin vastaväite sille, että nuorisotyö voidaan kuvata selkeänä bisnesideana, on, että nuorisotyö ei palaudu vain yhteen tehtävään. Lähtökohdaksi voi asettaa, että nuorisotyö on kasvatusta. Kasvatuksen tehtävänä on filosofi Gert Biestan mukaan varustaa ihmiset riittävillä tiedoilla, taidoilla ja asenteilla, jotta he pärjäävät yhteiskunnassa ja pystyvät edistämään omaa hyväänsä. On lisäksi autettava ihmisiä liittymään siihen sosiaaliseen järjestykseen, jota he elävät – kuntaan, Suomeen, Eurooppaan, maailmaan. Heidän on pystyttävä elämään muiden kanssa. Mutta tämän ohella on myös huolehdittava, että nuoret pystyvät irrottautumaan mistä tahansa sosiaalisesta järjestyksestä. Heidän on voitava luoda omat päämääränsä ja tarvittaessa kyseenalaistaa se ryönä, mitä he ympärillään huomaavat.  

On helppoa nähdä, että yllä kuvatut päämäärät ovat keskenään ristiriitaisia. On kuin Volvon tehtaalle sanottaisiin, että tehkää sellainen kulkupeli, joka on yhtä aikaa auto, mutta silti polkupyörä sekä hyppykeppi. Määritä siinä sitten yksiselitteinen pörpös.  

Eivätkä vastakkainasettelut siihen jää. Nuorisotyön pitäisi yhtä aikaa huolehtia siitä, että nuorilla on tilaisuus oleilla ja hengailla nuorisotyöllisissä keitaissa, joissa suoritusyhteiskunta ei ahdista, mutta toisaalta pitäisi kasvattaa juuri tähän suoritusyhteiskuntaan. Toimintaa pitäisi eriyttää, että voidaan tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, mutta toiminnan pitäisi olla avointa ihan kaikille. Pitäisi luoda yhtenäinen nuorten ryhmä, joka asettaa tavoitteita, ja samaan aikaan pitää ryhmä sen verran avoimena, että kuka tahansa voi tulla toimintaan ilman, että kohtaa ulossulkevan porukan. On vastattava nimenomaan nuorten tarpeisiin, mutta toimittava moniammatillisesti yhteisesti aikuisten kesken asetettujen tavoitteiden mukaan.  

Mitä enemmän jännitteitä kuvaa, huomaa, että nuorisotyölle ei ole yhtä ainoaa toimenpidettä eikä yhtä ainoaa tavoitetta. Lisäksi eri työmuodoilla on omat lähtökohtansa. Nuorisotyön pörpös ei palaudu vain yhdeksi bisnesideaksi. Tämä ei silti tarkoita, etteikö kannattaisi ja pitäisi käyttää aikaa nuorisotyön yhteisten tavoitteiden ja arvioinnin pohdintaan.  

Teksti: Tomi Kiilakoski

Kolumni on julkaistu Nuorisotyö-lehden numerossa 1/2024.

Jaa