NuorisotyöSeksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kokevat syrjintää monenlaisissa yhteiskunnan palveluissa, ja kun ikävät kokemukset kertautuvat, niille saattaa olla entistäkin herkempi. Pienillä teoille, luovalla ajattelulla ja oman toiminnan vaikutusten pohdinnalla voidaan kuitenkin tehdä paljon tasa-arvon eteen kaikessa ihmisen kohtaamiseen perustuvassa työssä.
Pääsin tutustumaan syvällisemmin aiheeseen, kun aloitin tänä syksynä osana työnkuvaani Kohtaamisen taito – yhdenvertainen hyvinvointi -hankkeessa. Hankkeessa pyritään vahvistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamista kohdata sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia nuoria arvostavasti ja yhdenvertaisesti. Teemaan liittyvät asiat olivat toki jo kiinnostaneet aikaisemminkin ja olin alkanut pohtia, miten vähemmistöjä voisi paremmin huomioida työssäni ammattikorkeakoulun opettajana.
Haastattelin tätä artikkelia varten kahta teemaan perehtynyttä henkilöä. Milla-Maria Hautojärvi teki pro gradu -tutkielmansa sukupuolivähemmistöjen kokemasta syrjinnästä terveydenhuollossa ja Katri Haapakorva YAMK-opinnäytetyön sateenkaaritietoisesta nuorisotyöstä. Molemmissa töissä kerättiin kokemuksia ja kehittämisehdotuksia suoraan kohderyhmältä. Haapakorvan toimintaympäristö oli kirkon tekemä nuorisotyö, ja hän otti kehittämiseen mukaan myös kirkon nuorisotyöntekijöitä.
Homovitsejä ja väärinsukupuolittamista
Onneksi emme joudu samanlaiseen umpikujaan pronominien kanssa kuin esimerkiksi englanninkieliset. Suomenkielinen sana “hän” on jo itsessään sukupuolineutraali. Mutta miksi on muuten niin vaikeaa käyttää neutraaleja ilmaisuja? Tuntemattomista ihmisistä puhuttaessa livautamme helposti puheeseen viittauksen oletetusta sukupuolesta. Tämä tuli ilmi erityisesti Milla-Maria Hautojärven tutkimuksessa.
Sekä puheessa että erityisesti terveydenhuollon kirjauksissa sukupuolta tuotiin esiin tarpeettomasti: “rouva voi jo paremmin, nuori nainen hakeutui hoitoon jne.” Eikö voitaisi vain käyttää neutraaleja termejä, kuten asiakas, tai puhutella henkilöä nimellä? Myös lomakkeet voivat olla syrjiviä. “Tosi monissa lomakkeissa kysytään sukupuolta ja jos vaihtoehtoina on vain nainen tai mies, niin sehän on jo heti syrjivää, jos olet esimerkiksi muunsukupuolinen,” Hautojärvi havainnollistaa.
Yleisimpiä Hautojärven tutkimuksesta nousseita syrjintäkokemuksia olivat juuri väärinsukupuolittaminen, pilkkaaminen tai vähättely. Väärinsukupuolittamisella tarkoitetaan sitä, että puhutellaan ihmistä sillä sukupuolella, jota hän ei koe omakseen. Tämä aiheuttaa stressiä ja pahimmillaan hoitoon ei syrjintäkokemusten vuoksi haluttu hakeutua.
Katri Haapakorvan tutkimuksen mukaan sateenkaarinuoret kokivat syrjintää kirkon nuorisotoiminnassa erityisesti muiden nuorten osalta. He toivoivat nuorisotyöntekijöiltä tiukempaa puuttumista asiattomaan kielenkäyttöön.
Pitkään seurakunnalla työskennelleenä koki Haapakorva itse myös joidenkin työntekijöiden toiminnassa ja asenteissa olevan parantamisen varaa: “Törmäsin myös siihen, että nuorisotyön ohjaajilla itsellään oli syrjiviä asenteita. Esimerkiksi homovitsit ovat hyviä ja ice-breakkereitä ja niillä voi saada hyvän yhteyden nuoriin”. Jos nuorisotyöntekijä itse ajattelee näin, hän tuskin näkee tarpeelliseksi puuttua myöskään nuorten kielenkäyttöön.
Kieli on vallankäytön väline, ja sillä on väliä, mitä sanoja käytämme. Toisaalta tässäkään asiassa ei kannata mennä toiseen ääripäähän. Erityisesti vähemmistöihin liittyvät termit ovat hankalia, sillä ensin täysin neutraali sana voidaan pilata käyttämällä sitä syrjimiseen tai haukkumiseen, jolloin sitä ei ole enää korrektia käyttää. Kieli muuttuu koko ajan ja on vaikeaa pysyä kärryillä. Voidaan myös pohtia, kuka päättää, mikä on oikea termi.
Lopulta ratkaisu ihmisiä kohdatessa on kuitenkin yksinkertainen: “Kyllä se tietysti auttaa, mitä paremmin on perillä termeistä. Tärkeintä ei kuitenkaan ole osata kaikkia termejä, niitähän on niin paljon. Oleellista on se, että ei itse luokittele toista, vaan henkilö itse voi kertoa, miten toivoo, että häntä puhutellaan” Hautojärvi pohtii.
Tieto helpottaa kohtaamisia ja koulutuksella voidaan vaikuttaa myös asenteisiin
Haapakorva kertoo yhdeksi motivaattoriksi tarttua aiheeseen sen, että oli kyllästynyt iänikuiseen keskusteluun vessoista: “Ajattelin, että tämä täytyy viedä sinne juurisyyhyn, koska sehän ei ole ne vessat vaan se, että minkälaisessa yhteiskunnassa me eletään ja millaista kasvatusta annetaan”. Hän koki myös ahditusta niiden nuorten puolesta, jotka joutuivat peittelemään omaa identiteettiään. Myös joidenkin työntekijöiden kommentit tuntuivat ikäviltä.
Haapakorva on itse käynyt kouluttamassa aiheesta niin nuoria kuin nuoria kohtaavia ammattilaisia. Hän kokee, että tärkeintä on herätellä ajatuksia. Koulutuksissa keskustellaan arvoista ja ennakkoluuloista sekä hyödynnetään toisen asemaan eläytymistä. Lähes kaikilla ihmisillä on asioita, joiden takia on itse joutunut syrjityksi. Näiden kautta voi olla helpompaa ymmärtää myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemaa syrjintää.
Myös Hautojärven tutkimus osoitti, että koulutusta tarvittaisiin lisää. Tätä toivoivat kyselyyn vastanneet nuoret, sillä he kokivat raskaaksi sen, että joutuivat itse kouluttamaan terveydenhuollon henkilökuntaa. Hautojärvi koki, että paras tapa olisi konkreettisesti harjoitella erilaisia kohtaamiseen liittyviä tilanteita, jotta niitä ei joutuisi harjoittelemaan mahdollisesti haavoittuvassa tilassa olevan asiakkaan kanssa. Positiivisissa kohtaamisissa terveydenhuollossa oli kyselyn mukaan oltu tyytyväisiä siihen, jos oli saatu neutraalia palvelua. Erityisen vaikeista järjestelyistä ei ole siis kyse.
Nuorisotyön osalta keskustelimme Haapakorvan kanssa siitä, miten ihan pienelläkin huomioimisella saadaan tasa-arvoa parannettua. Esimerkiksi leireillä ohjaaja voi sanoa, että jos joku haluaa käydä saunassa yksin yleisten saunavuorojen jälkeen, voi tulla sanomaan siitä ohjaajalle. Myös esimerkiksi kutsumanimeä tai majoittumiseen liittyviä toiveita voidaan kysyä etukäteen lomakkeella.
Tutkimukseen osallistuneet sateenkaarinuoret eivät kuitenkaan toivoneet omaa huonetta, vaan majoittumista itselleen turvallisten kavereiden kanssa. Lisäksi esimerkiksi perinteisen nimenhuudon sijaan voidaan tehdä alussa esittelykierros tai se voidaan tehdä myös epävirallisemmin nimileikin muodossa. Näin ihminen tulee heti kutsuksi sillä nimellä, jolla haluaa itseään kutsuttavan.
Tärkeää olisi siis ratkaisukeskeisyys ja ennakointi. Joskus tasa-arvon nimissä viedään kaikilta jokin kiva toimintamuoto kokonaan pois. Tämä ei millään tavalla edistä tasa-arvoa. Päinvastoin! Ei pidä siis lähteä miettimään, pitäisikö leiritoiminta kokonaan lopettaa, koska siihen liittyy saavutettavuuden ja tasa-arvon näkökulmasta haasteita, vaan sitä, miten mahdollisimman moni voisi osallistua turvallisesti. Usein kyse on pienistä muutoksista toimintatapoihin.
Turvallista ilmapiiriä voidaan luoda myös monimuotoisuutta tukevilla symboleilla. Nuoriso-ohjaajan tai vaikkapa koulun terveydenhoitajan sateenkaaripinssillä tai -avainnauhalla voi olla suurikin merkitys nuorelle, joka mahdollisesti kipuilee oman identiteettinsä kanssa ja pelkää tuomitsemista. Tässäkin asiassa voi käyttää luovuutta, Haapakorva tuo yhtenä esimerkkinä sateenkaarenvärisen hiuspampulan. Se on melko huomaamaton tapa osoittaa tukensa, mutta todennäköisesti se, jolle asia on tärkeä, sen silti huomaa.
Omat toimintatavat ja työpaikan käytännöt kaipaavat tuuletusta ja kyseenalaistamista, sekä asioiden tarkastelua vähemmistöjen näkökulmasta. Kyse on lopulta hyvin yksinkertaisista asioista; siitä että ihminen kohdataan ensisijaisesti ihmisenä ilman oletuksia.
Kirjoittaja:
Jenni Hernelahti
lehtori, Humak
Kuvat: Milla-Maria Hautojärvi, Katri Haapakorva, Tinksu Wessman
Kohtaamisen taito – yhdenvertainen hyvinvointi -hanke keskittyy vahvistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamista kohdata sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia nuoria arvostavasti ja yhdenvertaisesti. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä sukupuolitietoisista ja intersektionaalisista toimintatavoista sekä tehdä näkyväksi haavoittuvassa asemassa olevien nuorten erityistarpeet. Koulutuksissa ja valmennuksissa käytetään konkreettisia esimerkkejä ja kokemustietoa, jota kerätään suoraan vähemmistöihin kuuluvilta nuorilta. ESR-hanke toteutetaan ryhmähankkeena LAB-ammattikorkeakoulun, Humanistisen ammattikorkeakoulu HUMAKin sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulu SEAMKin kanssa. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Tutkimukset, joihin artikkelissa viitataan:
Haapakorva, K. (2023). Sateenkaaritietoinen nuorisotyö – Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tukeminen seurakuntien nuorisotyössä [YAMK-opinnäytetyö, Humanistinen ammattikorkeakoulu].
Hautojärvi, M. (2024). Sukupuolivähemmistöjen kokema syrjintä terveydenhuollossa [Pro Gradu -tutkielma, Sosiaalitieteiden laitos Turun yliopisto].
Esa Linna
