Yhdenvertaisuuden edistäminen on nuorisotyöntekijän peruskauraa – ainakin pitäisi olla 

”Yhdenvertaisuuden edistäminen kuuluu nuorisotyön ytimeen.” Näin ajattelee lähes jokainen alan ammattilainen. Silti Yhdenvertaisen nuorisoalan osaamiskeskuksen kartoituskysely paljastaa ristiriidan: yhdenvertaisuusosaamisen periaatteet tunnetaan, mutta arjen käytännöt ja osaaminen eivät aina pysy perässä. Kiinnostavaa on, miten eri tavalla johtotaso ja muu nuorisotyön kenttä näkevät yhdenvertaisuuden toteutumisen. 

Keväällä 2025 toteutettu Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksen kysely tuo esiin nuorisoalan vahvan sitoutumisen yhdenvertaisuuteen, sillä vastaajista 97 prosenttia pitää yhdenvertaisuusosaamista osana nuorisotyötä. Luku kuulostaa upealta, mutta tarkempi katsaus paljastaa epävarmuutta ja osaamisen puutteita. 

Koko nuorisoalalle suunnattuun kyselyyn vastasi 771 nuorisoalan ammattilaista ja vapaaehtoista eri puolilta Suomea. Moni teistä lehden lukijoistakin on varmasti vastannut siihen. Kyselystä vastasivat osaamiskeskuksen asiantuntijat Eeva Sinisalo-Juha ja Aino Tormulainen. 

Köyhyys murentaa yhdenvertaisuutta 

Kyselyssä oli valmiiksi lueteltuina seitsemän erityyppistä ilmiötä. Ajatuksena oli, että ne olisivat sellaisia, joita nuorisotyöntekijä voi kohdata työskennellessään yhdessä nuoren kanssa. Vastaajilla oli mahdollisuus valita kaikki ilmiöt, jotka he tunnistavat haasteiksi omassa työssään. 
 
Köyhyys nousee merkittävimmäksi yhdenvertaisuutta murentavaksi tekijäksi. Erityisesti etsivässä nuorisotyössä, digitaalisissa ympäristöissä ja työpajoilla lähes kaikki vastaajat tunnistavat sen haasteeksi. Köyhyys näkyy järjestöjen nuorisotyöntekijöiden arjessa harvemmin kuin kunnallisessa ja seurakuntien nuorisotyössä. 

Kunnallisessa nuorisotyössä kohdataan eniten haasteita 

Toiseksi suurimmaksi haasteeksi nousee nuorten välinen syrjintä ja kiusaaminen. Vakavana haasteena sitä pidetään koulussa tehtävässä nuorisotyössä, nuorisotiloilla sekä julkisissa tiloissa. Kaikkein useimmin siitä mainitsevat seurakuntien nuorisotyötä tekevät ja lähes yhtä usein kunnallisessa nuorisotyössä työskentelevät. Sen sijaan järjestöissä nämä haasteet näyttäytyvät harvemmin. 
 
Kunnallisessa nuorisotyössä, sisältäen etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan, kohdataan laajasti myös rasismia, syrjintää, vihapuhetta ja nuorten välistä väkivaltaa. Järjestöissä ja seurakunnissa työskentelevät vastaajat mainitsevat nämä haasteet harvemmin kuin kunnallisessa nuorisotyössä työskentelevät vastaajat. 

Johto ja työntekijät eri todellisuuksissa 

Syrjinnän ehkäisy otetaan nuorisoalalla vakavasti, mutta käsitykset vaihtelevat työnantajittain. Järjestövastaajista 64 prosenttia, kuntavastaajista 43 prosenttia ja seurakuntavastaajista 37 prosenttia on täysin samaa mieltä siitä, että heidän organisaatiossaan syrjinnän ehkäisy otetaan vakavasti. 
 
Organisaation lisäksi työrooli vaikuttaa vastauksiin. Johtotasolla 62 prosenttia vastaajista pitää merkityksellisenä tehtävänä syrjinnän ehkäisyä, mutta työntekijöistä vain 44 prosenttia. Ero voi kertoa joko johdon toiveajattelusta tai siitä, etteivät organisaation linjaukset kanna käytäntöön asti. 
 
Kolme neljästä vastaajasta ajattelee, että nuorisoala tekee aktiivisesti rasisminvastaista työtä. Mutta kun katsotaan tarkemmin, työntekijät näkevät toiminnan selvästi aktiivisempana kuin johto. Johtajista vain joka viides on täysin samaa asiasta, kun työntekijöistä näin ajattelee noin kolmasosa vastaajista. Jostain syystä rasisminvastaisessa työssä aktiivisuus ei kantaudu työntekijöiltä johdolle. 

Omaa yhdenvertaisuusosaamista pidetään vahvana 

Yli puolet vastaajista kertoo olevansa täysin samaa mieltä väitteen ”Osaan kohdata eri taustoista tulevia nuoria” kanssa. Lisäksi vielä lähes puolet vastaajista on siitä osittain samaa mieltä. Valtaosa vastaajista kokee siis osaavansa kohdata eritaustaisia nuoria. Kun samaa kysyttiin oman työyhteisön tasolla, varmuus kuitenkin horjui. Omassa työyhteisössä olevaan eri väestöryhmien kohtaamisosaamiseen uskoi yhteensä reilut puolet vastaajista. Johtajat arvioivat työyhteisönsä osaamisen keskimäärin paremmaksi kuin työntekijät itse. 

Vahvaa uskoa omaan osaamiseen liittyy myös väitteisiin ”Tunnistan syrjintätilanteita nuorisotyössä” ja ”Osaan puuttua syrjintätilanteisiin”.  Noin yhdeksän kymmenestä vastaajasta on vähintään osittain samaa mieltä väitteiden kanssa. Kun puolestaan kysyttiin tietämystä siitä, milloin rasistisen rikoksen tai viharikokset tunnusmerkit täyttyvät, vastauksissa ilmenee pientä epävarmuutta. 

Yhteinen ymmärrys puuttuu 
 

Vaikka yhdenvertaisuus nähdään nuorisotyön perustana, vastausten perusteella siitä puuttuu yhteinen ymmärrys. Kolmasosa työntekijöistä osaa sanoa, että heillä on yhteinen näkemys yhdenvertaisuudesta – johtotasolta näin ajattelee puolet. Yhteinen käsitys yhdenvertaisuudesta löytyy järjestöistä useammin kuin kunnista tai seurakunnista. Nuorisoalan organisaatioissa ei vaikuta olevan yhteistä jaettua käsitystä yhdenvertaisuudesta. Ja jos yhteinen ymmärrys puuttuu, miten sitä voisi arjessa edistääkään? 

Vastaajia pyydettiin kertomaan, miten yhteinen käsitys yhdenvertaisuudesta on saavutettu. Vastauksissa toistuvat yhteiset keskustelut, pitkäjänteinen työskentely sekä yhdenvertaisuussuunnitelman yhteinen laatiminen ja päivittäminen. 

”Meillä on yhdenvertaisen nuorisotyön koordinaattori, joka vie näitä asioita systemaattisesti eteenpäin yhdessä esihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Koulutukset, palaverit ja materiaalit ovat keskeisiä tapoja käsitellä yhdenvertaisuutta.” – Kuntavastaaja 
 
Järjestövastaajat painottavat organisaationsa jo lähtökohtaisesti yhteisiä arvoja, jotka ovat kaiken toiminnan perustana. 

“Yhdenvertaisuus on yksi järjestömme ydinarvoista, ja sen merkityksestä järjestöllemme on keskusteltu ja keskustellaan.”  – Järjestövastaaja 

Seurakuntavastaajat puolestaan nostavat esiin yhteisen kristillisen arvopohjan ja uskon. 

”Rippikoulutyössä ja isoskoulutuksessa yhdenvertaisuus on oleellinen teema. Aihe on myös teologisesti merkittävä, jos hyväksymme että Jumalan silmissä olemme kaikki rakkaita, eikä kukaan meistä ole virhe.”  – Seurakuntavastaaja 

Kiinnostavaa oli myös tarkastella vastauksia väitteeseen ”Organisaatiossani on käsitelty yhdenvertaisuusteemoja”.  Myöntävästi vastaavat lähes kaikki järjestöedustajat, mutta kuntavastaajista kolme neljästä ja seurakuntavastaajista kaksi kolmesta. Kun vastauksia tarkastellaan työroolin kautta, johtotason vastaajien näkemys on selkeä: jopa 92 prosenttia heistä kertoo, että yhdenvertaisuusteemoja on käsitelty. Sen sijaan työntekijöistä vain 74 prosenttia tunnistaa niiden käsittelyn. 

Suunnitelma yhdenvertaisuuden varmistajana 

Yhdenvertaisuussuunnitelma on tapa varmistaa yhdenvertaisuusosaamisen kehittyminen ja vahvistuminen. Sen pitäisi olla arjen työkalu, ei vain pakollinen liite. Silti vain puolet vastaajista tietää, että heidän organisaatiollaan on sellainen – ja 38 prosenttia ei lainkaan osaa sanoa, onko sitä. 

Järjestöissä suunnitelmia tehdään ja käytetään aktiivisimmin, kun taas kunnissa ja seurakunnissa tieto niistä on epävarmempaa. Johdon ja työntekijöiden välillä on jälleen selvä kuilu: johdosta 69 prosenttia tietää suunnitelmasta, työntekijöistä vain puolet. 
 
Kyselyssä myös tiedusteltiin, onko vastaajan organisaatiolla nuorisotyötä koskeva yhdenvertaisuussuunnitelma. Nuorisotyötä koskeva yhdenvertaisuussuunnitelma tunnetaan vielä heikommin kuin koko organisaatiota koskeva yhdenvertaisuussuunnitelma. Vain neljännes vastaajista tunnistaa, että heillä on nuorisotyötä koskeva yhdenvertaisuussuunnitelma. Seurakunnissa se löytyy alle kymmeneltä prosentilta vastaajista.

Vahvempaa osaamista kaivataan 

Vastausten perusteella nuorisoalalla kaivataan eniten lisäosaamista neurokirjon nuorten ja vammaisten nuorten yhdenvertaisuudesta, kulttuuri-identiteettien tukemisesta sekä yhdenvertaisuuslainsäädännöstä. Moni toivoo lisää ymmärrystä myös intersektionaalisesta syrjinnästä – siitä, miten eri taustatekijät, kuten sukupuoli, etnisyys ja taloudellinen tilanne limittyvät. 

Vahvimpina osaamisalueina erottuvat perhesuhteet, seksuaalinen suuntautuminen ja turvallisemman tilan periaatteet. Eettinen pohja on siis vahva, mutta moninaisuuden rakenteellinen ymmärrys kaipaa vielä syventämistä. 

Miten tästä eteenpäin? 

Kyselyyn vastaajien määrän perusteella voidaan ajatella yhdenvertaisuuden kiinnostavan nuorisoalan toimijoita. Toisaalta erityisesti avovastausten kautta avautuu jakaantunut kenttä. Toiset tekevät jo hienoa ja tietoista työtä, kun taas osa kokee, ettei aihe liity heidän arkeensa. Haastava kysymys onkin, miten yhdenvertaisuus saadaan kuljettua arkeen kaikille nuorten kanssa työskenteleville. 
 
Vastauksissa kuuluu toive yhteisestä suunnasta. Ehkä juuri siinä piilee tärkein viesti: yhdenvertaisuutta ei rakenneta yksin. Tämä kysely toivottavasti herättää pohtimaan, miten varmistamme yhdenvertaisuuden toteutumisen arjessa – ei vain papereissa. Aika ryhtyä hommiin!